Häät eivät mene aina suunnitelmien mukaan: Kuvaaja ikuisti eeppisen alttarihetken, katso

18.08.2015 16:15 - Reetta Haverinen

Yli miljoona katsojaa kerännyt kuva todistaa, että maagisten ”tahdon”-sanojen vaihtaminen ei ole jännittävä hetki ainoastaan avioparille – myös kaasojen polvet saattavat mennä veteliksi, kun kyyhkyläisten on aika vannoa toisilleen ikuista rakkautta.

Monet morsiamet ja sulhaset pelkäävät, että polvet pettävät alta kesken oman hääjuhlan. Varsinkin alttarilla, kun on aika vaihtaa sormuksia, voi monien rakastavaisten silmissä sumentua. Eräs häävalokuvaaja sai kuitenkin tallennettua kameralleen hetken, jossa hääparin suudelman aikana lattiatasoon ei vajonnut tällä kertaa morsian tai sulhanen. Yhdelle morsiamen kaasoista romanttinen tilanne näytti olevan liikaa ja naisparka pyörtyi kesken juhlan.

Alhainen verensokeri ja tukala huoneilma huono yhdistelmä

Juuri tuoretta vaimoaan suutelemaisillaan ollut Kevin Kennedy Ryan huomasi oman siskonsa, joka toimi hänen vaimonsa kaasona, tajunnan pettävän kriittisellä hetkellä. Miehen mukaan hänen siskokultansa ei ollut saanut kurkustaan alas lähes mitään koko päivän aikana, joten heikko olo saattoi hyvin johtua alhaisesta verensokerista ja huonosta nestetasapainosta. Lisäksi hääpäivänä sattui olemaan varsin lämmin sää, joten myös lämpötilalla saattoi olla osuutta siskon heikkoon oloon.

Ryan itse latasi hääkuvaajan eeppisen otoksen Imgur-palveluun. Kuvasta, jossa hääparin taustalle pyörtyneen kaason jalat vain näkyvät, on tullut varsinainen nettihitti. Ryanin Imgurista linkatun kuvan löydät alta:



Lue myös: Suomalaishääparin lähettämä ilmapallo löytyi Virosta - tunnistatko rakastavaiset?

Lähde: Daily Mail  

Kilpailut

Uusimmat