Kaikki artikkelit

Kuulostaa rakkaudelta on Suomen ensimmäinen rakkausreality, jossa vain äänellä voi tehdä vaikutuksen.
Pariskunta on seurustellut nyt noin viisi kuukautta.
Selänteet menivät naimisiin vuonna 1996.
Eetu Selänne muutti Bostoniin.
Suomalaisten suosikkijääkiekkoilija julkaisi Instagram-tilillään videon poikansa järjestämistä, massiivisista kotibileistä.
The Voicen Kesäaamussa kuulijoiden viihtymisestä huolehtii Hanna Pakarinen yhdessä radiojuontaja Eetu Teräksen kanssa.
Eilisessä BB-finaalissa neljänneksi sijoittunut Eetu harmitteli talossaoloaikanaan, ettei löytäisi tyttöystävää. Mies koki kuitenkin melkoisen yllätyksen Helsingin yöelämässä, sillä naiset ottivat hänet avosylin vastaan.
Lumilautailun olympiamitalisti Peetu Piiroinen sai viime vuonna kutsun Linnan juhliin. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan.
Olympiamitalisti Peetu Piiroinen paljastaa, että reissaaminen muiden suomalaislautailijoiden kanssa on ajoittain epämukavaa. Piiroisen kollegoiden lautailuvarusteet saattavat ajoittain haista hyvinkin pahalle.
Eilen Petrin kanssa läheisissä tunnelmissa viihtynyt Sandra näyttää olevan myös Eetun suosiossa. Eetu hieroikin tänään innoissaan Sandran selkää.
Big Brother -talossa nähtiin eilen, kun Eetu antoi selkähierontaa Elli-Maijalle. Eetu oli hieman hämillään Elli-Maijan ääntelystä.
Big Brother -talon eilisiltaisissa bileissä riekkunut Eetu voi tänä aamuna pahoin. Alkoholia runsain määrin naukkaillut tamperelaismies pysyy vaivoin hereillä.
Big Brother -talon asukkaat eivät tällä hetkellä saa huomioida talossa tapahtuvia outoja asioita. Talon tuorein asukas Eetu löysi petistään kuitenkin kaikkia hauskuuttavan asian.
Eetu yritti koko eilisillan suostutella Vilhelmiinaa läheiseen `hampurilaisasentoon` kanssaan. Kun neiti ei suostunut, Eetu siirtyi Inkan peiton alle.
BB-taloon keskiviikkona tepastellut Eetu eli Epi Karhunen esiintyy Facebookiin lataamassaan videossa melkoisessa maailmanlopun humalassa.
Big Brother -talossa koettiin tänä iltana jännittäviä hetkiä, kun sisään asteli kaksi uutta asukasta.