Eurosetelien ulkonäkö muuttuu – saammeko jatkossa ihastella suomalaissuunnittelijan upeita lintuja?

Eurosetelit uudistuvat.

Julkaistu:

Euroopan keskuspankki EKP julkaisi tänään torstaina jatkoon päässeet kilpailuehdotukset uusiksi euroseteleiksi. Samalla käynnistettiin kysely, jolla pyydetään eurooppalaisyleisön palautetta ehdotuksista.

Ehdotukset on tehty kahden eri teeman pohjalta: “Eurooppalainen kulttuuri” tai “Joet ja linnut”. Kilpailuun haki yli 1200 graafista suunnittelijaa, joista 25 valittiin laatimaan ehdotus setelien ulkoasuksi joko jommastakummasta tai molemmista teemoista.

Lue myös: Ranuan eläinpuiston karannut villisika koki murheellisen lopun

Lue myös: ”Lyö, potki ja käytä mitä tahansa tylppää asetta” – Tanska ohjeistaa turisteja susien kohtaamisen varalta

Jatkoon valittiin kymmenen ehdotusta, joista yksi on suomalaisen Ville Tietäväisen käsialaa.

Lopullinen päätös setelien uudesta ulkoasusta tehdään tämän vuoden lopussa. Päätös perustuu suunnittelukilpailun tuomariston lausuntoihin, tekniseen arviointiin ja kahden kyselytutkimuksen tuloksiin.

Valinnan jälkeen valituksi tullutta ehdotusta kehitetään ja testataan ennen kuin uusien setelien tuotanto alkaa. Uuden sarjan setelit lasketaan liikkeelle tulevina vuosina. Edelliset eurosetelit säilyttävät arvonsa ja pysyvät kierrossa uusien setelien rinnalla.

Lue myös: ”Tiedän, että suututan tällä videolla monet” – Paula Norosen tunnustus sai suomalaisjulkkikset ja somen kiehumaan

Lue myös: Kotieläinpiha järjesti lapsille valtavan lelujahdin mutta vannoo sen olleen viimeinen – syynä aikuisten törkeä sikailu

Kaikkiin ehdotuksiin pääset tutustumaan tästä linkistä.

Tietäväisen ehdotukset ovat katsottavissa alla.

Ville Tietäväinen/EKP
Ville Tietäväinen/EKP
Ville Tietäväinen/EKP
Ville Tietäväinen/EKP
Ville Tietäväinen/EKP
Ville Tietäväinen/EKP