Kaikki artikkelit

Hiki tukkii ihohuokosia ja näin ollen voi aiheuttaa epäpuhtauksia iholle. Hiestä märät treenivaatteet altistavat myös hiivatulehdukselle.
Prevention-sivusto uutisoi, että paita puhdistuu tehokkaasti valkoviinietikan avulla.
Ranteiden hautominen kylmällä vedellä viilentää kokonaisvaltaisesti oloa.
Kesällä jalat hikoilevat normaalia enemmän. Jaloista on kuitenkin syytä pitää huolta, etteivät bakteerit pääse aiheuttamaan tulehduksia.
Alkoholi vaikuttaa muun muassa hermostoomme, jolloin lämmönsäätely häiriintyy.
Prevention-sivusto uutisoi, että paita puhdistuu tehokkaasti valkoviinietikan avulla.
Estrogeenin määrä vaikuttaa myös kehon lämmönsäätelyyn.
Esimerkiksi alhainen verensokeri voi aiheuttaa runsasta hikoilua.
Hiki suojaa ihoa useilta haitallisilta bakteereilta sekä toimii myös ihon kosteuttajana.
Ranteiden hautominen kylmällä vedellä viilentää kokonaisvaltaisesti oloa.
Hikoilu voi johtaa äärimmäisissä tilanteissa nestehukkaan, joten mitä enemmän hikoilet, sitä enemmän kannattaa tankata vettä treenin aikana ja sen jälkeen.
Erityisesti yksin nukkuminen kannattaa.
Hiki tukkii ihohuokosia ja näin ollen voi aiheuttaa epäpuhtauksia iholle. Hiestä märät treenivaatteet altistavat myös hiivatulehdukselle.
Suuri hikoilu ei välttämättä johdu siitä, että olisit huonommassa kunnossa kuin kanssatreenaajasi.
Toisin kuin usein luullaan, hien suolapitoisuus ei ole se tekijä, joka altistaa iho-ongelmille.
Tietyt asiat voivat viestiä siitä, että kehosi kaipaa kosteutusta.