Kaikki artikkelit

Opi kuin eläin -teoksessa tartutaan ihmismielen muokkaamiseen eläintenkoulutuksen keinoin.
Säännön mukaan ihmisen tulee omistaa viisi tuntia viikossa tietoiseen asioiden opetteluun.
Kahden yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan syntymäkuukaudella saattaa olla yhteys oppimisvaikeuksiin.
Pikkutyttö oli ylpeä uudesta taidostaan, mikä näkyy ja kuuluu hulvattomalla videolla.
Jos yöllä nukkuessaan kuulee päivällä opiskelemiaan asioita, ne saattaa muistaa paremmin.
Juokseminen lisää aivojen toimintaa erityisesti alueella, joka vaikuttaa oppimiseen.
Taaperon keskittymis- ja oppimiskyvyn laadun saa selville tutkitulla rusinatestillä.
Aamiaisen nauttiminen kannatta monestakin syystä!
Jos haluat kehittyä, on sinun väistämättä tehtävä jotakin epämukavaa.
Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan nokoset parantavat muistia ja informaation säilymistä yllättävän merkittävästi.
Tutkimuksessa selvitettiin vauvojen päiväunien kestoa ja merkitystä oppimiseen ja muistin kehittymiseen.
Uteliaat ihmiset saavat helpommin ystäviä ja heillä on usein alempi riski sairastua muistisairauksiin.
Tuore tutkimus antaa käytännön vinkin kielten opiskeluun.
Tutkijat saivat vauvan katsetta analysoidessaan selville, millaisia asioivat vauvat pitävät kiinnostavina.