Suomen Yrittäjät kertoo tiedotteessaan pitävänsä oikeusministeriön valmistelemaa lahkiehdotusta yrityslähestymiskiellosta tervetulleena.
Laki mahdollistaisi toteutuessaan tuomioistuimen määräämän pääsykiellon, joka nojalla yritys voisi estää esimerkiksi väkivaltaista tai häiritsevää asiakasta pääsemästä yrityksen tiloihin.
Lue myös: Karkkiosastolla mokataan – S-marketilta pyyntö
Lue myös: ”Maamme alkoholipolitiikka jaksaa yllättää yhä uudelleen” – lakiuudistus korpeaa Hans Välimäkeä
– Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissä. Kaupan alan työnantajat tarvitsevat keinon suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo tiedotteessa.
Suomen Yrittäjien mukaan häiriökäyttäytyminen kaupan alan yrityksissä on lisääntynyt ja yrityslähestymiskieltoa tarvitaan nopeasti vastaamaan muuttuneeseen tilanteeseen.
– Yrityslähestymiskiellon rikkomista pitää ehkäistä selkeillä ja vaikuttavilla sanktioilla. Tämän lähestymiskiellon oikeuskäsittely on syytä olla mahdollisimman jouheva, Toivonen kommentoi.
– On kannatettavaa, että työnantajalla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet huolehtia työturvallisuuslain mukaisista velvoitteistaan, kun yritys voi hakea pääsykieltoa ilman, että vastuu asiasta jää yksittäisen työntekijän varaan.
Tuomioistuimen määräämä pääsykielto voitaisiin määrätä asiakkaalle aikaisemman häiriökäyttäytymisen perusteella. Sen tarkoituksena olisi rikosten sekä muun vakavan ja toistuvan häirinnän torjuminen. Kielto voitaisiin määrätä myymälään, joka on avoin asiakkaille. Apteekit rajattaisiin kuitenkin kiellon soveltamisalan ulkopuolelle.
Myös jatkossa liikkeenharjoittajilla olisi lähtökohtaisesti oikeus antaa itse pääsykielto häiriötä aiheuttavalle henkilölle. Rikosoikeudellisesti rangaistavaa olisi mennä julkisrauhan suojaamaan paikkaan vastoin paikan haltijan antamaa kieltoa.
Lue myös: Suomirockin suurviikko valtaa Tampereen
Lue myös: Jäätelöhyllyillä tehty huomio: ”Hyvinvointitrendi jatkaa edelleen kasvuaan”
– On hyvä, että yrityksellä säilyy mahdollisuus antaa itse pääsykielto myymälään. Arvioin, että kuitenkin vasta tuomioistuimen määräämä pääsykielto tehoaa häiriökäyttäytyjiin. On tärkeää, että uusi laki antaa selkeän viestin siitä, ettei häiriökäyttäytyminen ole hyväksyttävää, Toivonen sanoo tiedotteessa.
Suomen Yrittäjät haluaisi laajentaa yrityslähestymiskieltoa koskevaa säädäntöä myös muille toimialoille, mikäli sille ilmenee tarvetta. Nyt tätä ei aikataulusyistä ehditty tehdä.
– Yritysuhritutkimusten mukaan rikollisuutta ja muuta epäasiallista käyttäytymistä, kuten häirintää, esiintyy myös muilla toimialoilla, tiedotteessa todetaan.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa syksyllä 2026.