Kaikki artikkelit

Taiteilija John Fisherin lyijykynäpiirustukset ovat saaneet ihmiset epäileväisiksi.
Pienen taiteilijan piirustus nousi valtavaksi hitiksi Facebookissa.
Instagram-tilillä on yli 100 000 seuraajaa.
Piirrokset olivat miehen joululahja tyttöystävälleen.
Poika osoitti kuvallaan tuntevansa ihmisbiologiaa.
Kuvittaja Tom Wardin piirustukset ottavat kantaa muun muassa eläinten oikeuksiin ja ympäristön saastumiseen.
Alexis Semmel piirsi tyttöystävästään kuvan, jonka hän laittoi romanttisesti riipuksen sisään.
Opiskelija turhautui valtavaan työmäärään ja päätti purkaa tunteensa opettajalle nerokkaalla tavalla.
Kanuunan piirtäminen suorassa tv-lähetyksessä sai erikoisia piirteitä, kun se jäi pahemman kerran kesken.
Lapsien piirustuksissa mittasuhteet eivät aina täsmää, joka on täysin ymmärrettävää. Erään pikkupojan isä vähät välittää tästä, vaan tekee poikansa piirustuksista realistisia kuvia. Lopputulokset ovat eeppisiä.
Iso liitupiirustus voitti taidefestivaaleilla parhaan 3D-teoksen palkinnon.
Lapsen rakkaista piirustuksista saa myös suuren merkityksen kantavia tatuointeja.