Etsi
Poliisipartio sai kuljettajan kiinni lauantaiaamulla.
Poliisi kaipaa havaintoja ja vihjeitä kaksikkoon liittyen.
Yksi henkilö jäi kateisiin, kun viisihenkisen seurueen soutuvene kaatui.
Tulipalo aiheutti savuvahinkoa myös viereiselle asunnolle.
Kuljettaja törmäsi hirven vasaan ajaessaan Helsingintietä pitkin Salon suuntaan.
Vanhemmat vangittiin poissaolevina todennäköisin syin epäiltynä törkeään vapaudenriistoon.
Tapauksesta on olemassa tallenteita ja teko on kuvattu sosiaaliseen mediaan.
1980-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä vahingonteosta.
Kuljettajaksi epäilty henkilö oli saanut ajokortin poikkeusluvalla aikaisemmin samana päivänä.
Perhe katosi Pohjanmaalla toukokuussa 2024.