Etsi
Kirjailija Sofi Oksanen toteaa olevansa ammatin puolesta naimisissa kielen kanssa.
Jorma Uotinen nähdään tänä syksynä ruudussa niin tanssituomarina kuin treffiohjelman seremoniamestarina.
Nanna Karalahti kertoo saavansa apua shamaanilta.
Ex-missi Lotta Hintsan aika kuluu tällä hetkellä vuorikiipeilyn parissa.
Nanna Karalahti kertoo Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa, että ero opetti hänelle paljon.
Arttu Wiskari kertoo Sunnuntaibrunssi-ohjelmassa erikoisesta kohtaamisesta levy-yhtiön edustajan kanssa Emma Gaalassa.
Artisti on julkaissut uutta musiikkia. Hanhiniemen kotona seurataan pienen miehen kasvamista.
Satu Taiveaho kertoo sijaisvanhemmuudestaan ja uudesta arjestaan.
Viihteen monitoiminainen Viivi Pumpanen kertoo suhteestaan musiikkiin.
Pariskunta kertoi arjestaan Radio Novan haastattelussa.