Etsi
Cliffhanger – kuilun partaalla -elokuva oli paitsi taloudellinen menestys, niin sai aikoinaan myös kolme Oscar-ehdokkuutta.
Vuosittain huonoja näyttelijäsuorituksia palkitseva taho on noteerannut tiistaina televisiosta tulevan elokuvan.
Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2007.
Paluu tulevaisuuteen sai ensi-iltansa vuonna 1985.
Elokuva sisältää runsaasti häiritsevää materiaalia.
Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2003.
Johnny Depp näyttelee Salainen ikkuna -elokuvassa kirjailijaa.
Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1982.
Kovat lipputulot tahkonnut Rush-elokuva kertoo kahden Formula 1 -kuljettajan keskinäisestä kilpailusta.
Vaikka The Wolves Of Wallstreet sai viisi Oscar-ehdokkuutta, se ei voittanut niistä yhtäkään.