Kaikki artikkelit

Tohtori Mabusen testamentti -elokuvassa esiintyvän Mabuse-hahmo jatkaa eloaan vuonna 2008 ilmestyneessä Batman-elokuvassa.
Myös itse Queen esitti samasta kappaleesta version viime keväänä karanteenikansan iloksi.
Omistajan kuoleman jälkeen koira vietiin eläinten suojakotiin, jossa se oli omistajan viimeisen toiveen tultua ilmi.
Miehen vanhemmat perivät poikansa koko omaisuuden.
Köyhän espanjalaisen kylän asukkaista tuli miljonäärejä olutpohatan testamentin ansiosta.
Muusikon omaisuuden jaosta voi tulla vaikeaa.
Italiaisella Tommasino-kissalla on luvassa varsinaiset kissan päivät kollin perittyä omistajansa miljoonaomaisuuden.
Edesmenneen Tony Halmeen kesken jäänyt kirja aiotaan tehdä valmiiksi ja julkaista. Kustantajan mukaan Halme piti kirjan julkaisua tärkeänä.
32-vuotiaana kuollut näyttelijätär menehtyi viime vuoden joulukuun lopulla. Testamentti ei jättänyt epäselvyyksiä kenelle perintö kulkeutuu.