Kaikki artikkelit

Tyttöjen mielenterveysongelmat ovat vain yleistyneet viime vuosina.
Maustetytöt esiintyy Aki Kaurismäen uusimmassa elokuvassa Kuolleet lehdet.
Haapasalolle Jussi on ensimmäinen.
Milonoff kertoo, että Tytöt tytöt tytöt elokuva oli ihanalla tavalla poikkeuksellinen projekti näyttelijälle.
Tytöt tytöt tytöt on saanut paljon kansainvälistä huomiota
Tytöt Tytöt Tytöt -elokuva on myös Suomen Oscar-ehdokas.
Oscar-gaalaa juhlitaan maaliskuussa.
Tytöt tekevät elokuvassa, mitä haluavat, kirjoittaa Voice.fi:n toimittaja Minttu Tikkanen.
Netflix on vahvistanut, että katsojien bongaus on osunut oikeaan.
Scott Pattersonilla on pelkästään hyvää sanottavaa näyttelijäkollegastaan Michael Wintersistä.
Sarjassa seikkailevat tutut Papu, Pipa ja Poppana.
Maustetytöt laulaa kuolemasta ja itsemurhan hautomisesta, mutta sanoituksia ei tule tulkita artistien henkilökohtaisena tilityksenä.
Vuosi sitten Maustetytöt jäi vaille ehdokkuuksia suuren rasismikohun saattelemana. Kaksikon mielestä kohu on täysin loppuun käsitelty.
Kaksi sarjan päätähteä joutuivat jopa lopettamaan tupakoinnin pärjätäkseen tiukkojen ohjeistusten kanssa.
Uudessa sarjassa Tehotytöt "ovat pettyneitä parikymppisiä, jotka ovat menettäneet lapsuutensa taistellessa rikollisuutta vastaan".
Toiset tytöt -elokuva perustuu tositarinoihin.