Etsi
Joskus viisaimmat elämänneuvot ovat yksinkertaisia.
Ruokavalion liian alhainen rautapitoisuus voi altistaa esimerkiksi väsymykselle.
Vastuun jakaminen ja matkan tavoitteet on hyvä käydä ajoissa läpi ennen lomakohteeseen saapumista.
Hyvä itsetuntemus sekä päätöksenteon yksinkertaistaminen ovat avain asemassa työtehokkuuden lisäämiseen.
Työn aiheuttama stressi on valitettavan yleinen vaiva, josta ei aina puhuta tarpeeksi.
Onnellisuuden lisääminen ei aina vaadi suuria ponnisteluja, vaan pienet ja arkipäiväisetkin teot merkitsevät.
Herkkuhimon torjumiseen on olemassa useita, jopa hieman eriskummallisia keinoja. Puhelu ystävälle tai aterian päivittäminen Instagramiin voivat heti auttaa vaimentamaan nälkäsi.
Aikuisiällä on mahdollista löytää aivan uudenlainen yhteys omiin vanhempiinsa, kunhan vain malttaa käyttää aikaisemmin riitelyyn kulutetun energian yhteisten intohimojen löytämiseen.
Taistelussa turvotusta vastaan on tärkeää ensimmäisenä selvittää, mitkä ruoka-aineet altistavat sinut pöhötykselle. Usein syyllisiä ovat maitotuotteet tai alkoholi.
Usein hyvän ensivaikutelman antamisen lisäksi on tärkeää olla myös mieleenpainuva.