Etsi
Nuoret ovat keksineet uuden tavan välttää pysäköintivirhemaksut.
Minja Koskela julkaisi tänään Instagramissaan kuvan hänestä ja Kimmo Vehviläisestä kahvilla.
Mediassa kohistiin, kun tiistaina somessa levisi kuva, jonka epäiltiin paljastaneen umk-artistit ennen aikojaan. Nyt kuitenkin kilpailijat ovat viimein virallisesti koko kansan tiedossa.
Sointu Borg avautuu veljelleen Topi Borgille kipeästä aiheesta Yle areenan Topi ja Sointu lomalla -sarjassa.
Kiinalainen horoskooppikalenteri jakaa vuodet kahdentoista eri eläimen ja viiden eri elementin mukaan. 2026 on aika tulihevosen vuodelle.
Musiikki- ja somekentältä tuttu artisti ja sisällöntuottaja Jennika Vikman kertoo joutuneensa Meksikossa sairaalaan.
Critics Choice Awards valitsee kuluneen vuoden parhaat elokuvat ja tv-sarjat, niin myös tänä vuonna.
Kanadalaisnäyttelijä ja -kirjailija Evangeline Lilly, 46, kertoo Instagram-videollaan saamastaan aivovauriosta.
Viime syksynä sosiaalisen median alustoilla alkoi levitä uusi, ennenäkemätön kauneustrendi
TikTokissa levinnyt “airport theory” -trendi saa nyt ihmiset kyseenalaistamaan lentokentän antamia ohjeistuksia, ja saapumaan lennoilleen viime tingassa.