Etsi
Eräs suurimmista hälytysmerkeistä on se, että kumppanisi on lakannut kuuntelemasta sinua, eikä ota enää mielipiteitäsi huomioon samalla tavalla kuin ennen.
Sinkin puute altistaa hiustenlähdölle ja ihon epäpuhtauksille. Myös haavat paranevat hitaammin kun elimistö ei saa riittävästi sinkkiä.
Vuoden 2014 Miss Helsinki julkaisi paljastavan lomakuvan Instagramissa viikonloppuna.
Tuplatreffit tai pelkästään omien kavereiden kanssa vietetty viikonloppu voivat tuoda piristystä tylsäksi käyneeseen parisuhteeseen.
Lemmikkieläimen kanssa nukkuminen voi heikentää unenlaatuasi. Myös tyynyjen määrä tulisi pitää maltillisena.
Häävastaanotolle saapunut Markle kuvattiin prinsessa Dianalle kuulunut sormus oikean käden sormessaan. Brittimedian mukaan kyseessä on prinssi Harryn antama häälahja.
Forsberg kertoo uudella YouTube-videollaan eronneensa poikaystävästään Hoomanista. Nainen paljastaa myös, että olo Los Angelesissa tuntui yksinäiseltä.
Kosonen julkaisi romanttisen kuvan Instagram-tilillään. Jokisen bestmanina häissä toimi näyttelijä Jasper Pääkkönen.
Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Tällä kertaa äänessä on Daniel.
Merkki seksuaalisesta kemiasta on esimerkiksi se, että deittikumppanin kanssa keskustellessa hiljaisetkin hetket tuntuvat luonnollisilta eikä ilmapiiri muutu vaivautuneeksi.