Etsi
Julkisuudesta tutut henkilöt on totuttu näkemään viimeisen päälle meikattuna punaisella matolla ja lehtien kansissa.
Rakkaus tuntuu yhtä aikaa ihanalta ja kamalalta. Osa puolestaan ymmärtää rakkauden merkityksen vasta sitten, kun sen menettää.
Ylpeily on piirre, joka saa muut ärsyyntymään nopeasti. Myös liiallinen samaistuminen ja omien kokemuksien kertominen ei ole paras mahdollinen vaihtoehto keskustelun ylläpitämiseen.
Näyttelijä Kate Hudson odottaa lasta yhdessä poikaystävänsä Danny Fujikawan kanssa.
Raimo Sillanpää ei halua etsiä syitä poikansa huumeiden käyttöön.
Suosikkisarjan kuvaukset kesken jättänyt laulaja kertoo Helsingin Sanomissa, että ohjelmassa vaadittava avoimuus ei sopinut hänelle.
Aikuinen nautii sisustuskaupoissa vaeltelusta sekä täydestä jääkaapista.
Surun keskellä tulisi muistaa, että yhden elämänvaiheen loppu on myös jonkin uuden alku.
Rusketusta rakastavat realitytähdet ovat lanseeranneet esimerkiksi omia vaatemallistoja ja itseruskettavia tuotteita. Osa heistä on ehtinyt myös perustaa perheen.
Ennen vakavaan parisuhteeseen ryhtymistä on hyvä osata riidellä rakentavasti ja rauhallisesti.