Kuva: Getty Images

Realitysuosikki Jersey Shore palaa tänään ruutuun - Tiedätkö mitä tähdille kuuluu nyt?

06.04.2018 17:00 - Emmi Moilanen

Rusketusta rakastavat realitytähdet ovat lanseeranneet esimerkiksi omia vaatemallistoja ja itseruskettavia tuotteita. Osa heistä on ehtinyt myös perustaa perheen.

Suosittu realityohjelma Jersey Shore palaa tänään ruutuun Music Television -kanavalla. Uutta Jersey Shore: Family Vacation -kautta tähdittävät lähes kaikki vanhat tutut alkuperäistähdet.

Sarjan viimeisin tuotantokausi sai Amerikassa ensiesityksensä vuonna 2012. Lue alta mitä rusketusta rakastavat bilettäjät ovat puuhailleet useita vuosia kestäneen kuvaustauon aikana.

Samantha "Sweetheart" Giancola

Sammi “Sweetheart” Giancola muistetaan myrskyisästä parisuhteestaan Jersey Shore aikaisen kämppäkaverinsa, Ronnie Ortiz-Magron kanssa. Giancola on kuitenkin ainoa alkuperäisistä henkilöistä, joka ei osallistu uudelle Jersey Shore: Family Vacation -kaudelle. Nainen on pitänyt taukoa tositelevisio-ohjelmien tekemisestä Jersey Shoren kuudennen tuotantokauden päättymisen jälkeen.

Cosmopolitanin mukaan Giancola pitää itsensä nykyään kiireisenä oman muotiin keskittyvän yrityksensä, Sweetheart Stylesin, parissa.

Angelina Pivarnick

Angelina Pivarnick muistetaan Jersey Shoren ensimmäiseltä ja toiselta tuotantokaudelta, jolloin nainen ehti riitautua muun muassa Nicole ”Snooki” Polizzin ja Mike ”The Situation” Sorrentinon kanssa. Pivarnick jätti sarjan toisen tuotantokauden kuvausten aikana.

Vaikka Pivarnickin ura Jersey Shoressa jäi lyhyeksi, Cosmpolitanin mukaan nainen palaa yllättämään entiset kämppäkaverinsa sarjan uudella tuotantokaudella.

Deena Cortese

Deena Cortese saapui sarjan kolmannelle tuotantokaudelle korvaamaan ohjelmasta poistunutta Angelina Pivarnickia.

Jersey Shoren päättymisen jälkeen Cortese piti taukoa tositelevision tekemisestä, kunnes osallistui taannoin yhdessä poikaystävänsä Chris Bucknerin kanssa amerikkalaisen VH1-kanavan Couples Therapy -ohjelmaan. Peoplen mukaan pariskunta avioitui vuonna 2017 ja häävieraina nähtiin Jersey Shoresta tutut Nicole Polizzi, Jenni "JWoww" Farley, Mike Sorrentino, Vinny Guadagnino ja Paul "DJ Pauly D" DelVecchino.

Vinny Guadagnino

Vinny Guadagnino ei ehkä ollut sarjan suurimpia persoonia, mutta miehen ura on ollut nousukiidossa myös Jersey Shoren päättymisen jälkeen. HuffPostin mukaan Guadagnino otti aikoinaan näyttelemiseen keskittyviä kursseja helpottaakseen esiintyjäuransa aloittamista.

Mies on sittemmin jatkanut yhteistyötään MTV:n kanssa ja hänellä on oma talk show The Show with Vinny Guadagnino. Mies on esiintynyt myös useissa muissa televisio-ohjelmissa sekä hänellä on oma vaatemallisto Name Brand NYC.

Paul "DJ Pauly D" DelVecchio

DJ:n ammatistaankin tunnettu Pauly D on jatkanut tiskijukan uraansa myös Jersey Shoren päättymisen jälkeen. Heti sarjan kuudennen ja viimeisen tuotantokauden perään mies lähti kiertämään Amerikkaa soittaen useilla eri klubeilla ja tapahtumissa.

Kuten kollegansa Nicole Polizzi ja Jenni Farley, myös Pauly D sai oman The Pauly D project -nimeä kantavan spin-off-sarjansa Jersey Shoren päättymisen jälkeen. Ohjelma kuitenkin päätettiin lakkauttaa ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Miehellä on myös oma Tagged itseruskettavamerkki.

Ronnie Ortiz-Magro

Ronnie Ortiz-Magro muistetaan myrskyisästä suhteestaan Sammi Giancolaan. Jersey Shoren kuudennen tuotantokauden kuvausten jälkeen Ortiz-Magro on pitänyt hiljaiseloa julkisuudesta. Cosmopolitanin mukaan mies osallistui taannoin Famously Single -ohjelmaan ja päätyi myös seurustelemaan Keeping Up With the Kardashians ohjelmasta tutun Malika Haqqin kanssa. E! Newsin mukaan pariskunta erosi kuitenkin vain kahden kuukauden seurustelun jälkeen.

People uutisoi, että Ortiz-Magro sai 3. huhtikuuta lapsen yhdessä nykyisen tyttöystävänsä Jen Harleyn kanssa.

Michael "The Situation" Sorrentio

Mike “The Situation” Sorrentino on löytänyt itsensä useista erilaisista tilanteista myös Jersey Shoren kuvausten päättymisen jälkeen. Mies tähditti muun muassa Amerikan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa sekä osallistui Big Brotherin julkkistuotantokaudelle.

Mies sai myös perheensä kanssa oman The Sorrentinos televisio-ohjelman, ja Sorrentio osallistui myös Marriage Boot Camp: Reality Stars 3 -ohjelmaan yhdessä lukioaikaisen rakkaansa Lauren Pescen kanssa.

Cosmopolitanin mukaan miestä epäillään tällä hetkellä veropetoksesta ja häntä voi uhata myös vankeusrangaistus.

Jenni "JWoww" Farley

Jenni “JWoww” Farely on yksi Jersey Shoren mieleenpainuneimmista persoonista. Heti tositelevisio-ohjelman viimeisen tuotantokauden päättymisen jälkeen Farely kuvasi yhdessä Nicole Polizzin kanssa Snooki & JWoww -spin-off-sarjan, jossa seurattiin naisten elämää kämppäkaveruksina neljän tuotantokauden ajan.

Farely avioitui Jersey Shorestakin tutun Roger Mathewsin kanssa vuonna 2015. Huffington postin mukaan morsiamen kaasoina toimivat tällöin Nicole Polizzi, Deena Cortese ja Sammi Giancola. Farleylla ja Mathewsilla on yksi yhteinen lapsi.

Nicole ”Snooki” Polizzi

Nicole “Snooki” Polizzi on jatkanut menestyksekkäästi uraansa julkisuudessa Jersey Shoren kuudennen ja viimeisen tuotantokauden päättymisen jälkeen.

Myöhemmin Polizzi on osallistunut useisiin eri televisio-ohjelmiin ja esiintyi muun muassa Amerikan Tanssii tähtien kanssa (Dancing With the Stars) -ohjelmassa vuonna 2013, saaden tanssiparikseen Sasha Farberin. Treenaamiseen hurahtaneella Polizzilla on myös oma vaatemallisto ja hän on julkaissut useita kirjoja.

Polizzi avioitui miehensä Jionni LaVallen kanssa vuonna 2014 ja pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta.

Jersey Shore: Family Vacation Music Televisionilla tänään klo 21.00.

Lue myös: Realitysuosikki Jersey Shore palaa alkuperäisten tähtien kera

Lue myös: Muistatko vielä Snookien? Katso miltä kehonrakennukseen ihastunut reality-tähti näyttää nykyisin

Lähde: Cosmopolitan, People

Kilpailut

Uusimmat