Etsi
Samppanjaa, turkiksia ja prameita juhlia. Mistä Suomen täydelliset venäläisnaiset saavat rahat huvituksiinsa? Alisa Ranta-aho kertoo Voicelle, että kaiken takana on kova työ ja ahkeruus.
Hampaiden pesu, puhelimen laittaminen laturiin ja sitten pää tyynyyn. Kuulostaako tutulta? Moni lataa puhelintaan yön yli, mutta Huffington Postin mukaan niin ei suinkaan kannattaisi tehdä.
Tiesitkö, että Facebookissa on mahdollista julkaista päivityksiä, joihin saa tehtyä esimerkiksi lihavoituja tai alleviivattuja sanoja? Jos et, et ollut ainoa.
Kauniiseen lainekampaukseen ei tarvitse käyttää juurikaan aikaa, mutta toisaalta, sen syntymistä odotellessa ei välttämättä halua näyttäytyä kaupungilla.
Kaikkien ei tarvitse odottaa kotiin asti sitä ihanaa tunnetta, kun rintaliivit saa riisua. Kendall Jenner kuvattiin hänen poistuessaan siskonsa Kim Kardashianin asunnolta vapautuneena.
Äiti kertoo -sarjassa naiset kuvailevat omin sanoin elämäänsä äitinä. Hannalla lapsia on neljä.
Jos jalat ovat pitkät ja selluliitistä ei ole tietoakaan, saattaa viihtyä muita paremmin lyhyissä mekoissa tai shortseissa. Näin voisi päätellä ainakin muutaman mallikaunottaren pukeutumistyylistä.
Mustan värin ei tarvitse olla tylsä vaihtoehto, vaikka se varma onkin.
Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta sekä ihmisyydestä ja naiseudesta ylipäätäänkin.
Kissaihmiset uskovat varmasti, että heidän lemmikkinsä ikävöi heitä heidän ollessaan poissa. Tutkijat väittävät toisin.