Etsi
Kappaleella on mukana myös Kissin kesähittiäänestyksen voittaja JVG.
Kallio on tänä vuonna ensimmäistä kertaa varikkotoimittajana.
Miehillä on usein tapana näyttää tunteensa sanojen sijaan teoin.
Smith kertoi sivuista omalla Instagram-tilillään.
Depp vietti iltaa komediaklubilla.
Mustainen mukaan moni muu on hakenut vaikutteita Lemmystä ja kumppaneista.
Black Sabbath kiertää parhaillaan maailmaa jäähyväisten merkeissä.
Liikunnan lisäksi ruokavaliolla on suuri merkitys.
Itsevarmuutta voi lisätä myös vaatteiden avulla.
Tähän mennessä Natalie on käynyt 80. treffeillä.