Ökyelämäänsä Nelosen uutuussarjassa Sofia Bling Bling Dubai -ohjelmassa esittelevä Sofia Belórf on viettänyt aikaa Espanjassa jo tovin. Hän on juuri jättämässä Espanjan tai ainakin Marbellan ja esittelee sieltä mukaan lähtevää suurta laukkumäärää.
Lue myös: Sofia Belórfin poikaystävällä on pinkka kunnossa – edes tukkaa ei tarvitse pestä itse
Sofia kertoo kaikkien videossa näkyvien matkalaukkujen olevan hänen laukkujaan. Niitä on kahdeksan kappaletta. Ei ihme, että kaikkea ei ole tullut muistettua ottaa mukaan. Sofian mukaan hän on kokenut helvetillisen aamun.
– Haluatko tietää, miten mokata päivä oikein kunnolla? kysyy Belórf seuraajiltaan.
Seuraavaksi saadaan tietää, mitä Sofia on mokannut. Hän kertoo unohtaneensa hotellihuoneeseen omaisuuttaan, kuten korujaan ja passin. Hän oli tajunnut tämän vasta ollessaan jo lentokentällä.
– Se vei tasan 36 vuotta, että unohdin passini matkani aikana, kirjoittaa Sofia.
Sofia mietiskelee seuraavaksi, kuinka hänen ei ehkä ole tarkoitus jättää Marbellaa. Hän ei kerro, minne sieltä on tarkoitus lentää. Hänen kotinsa sijaitsee tällä hetkellä Dubaissa, jossa on ollut meneillään vaikea kriisi. Iran on iskenyt ensimmäistä kertaa Arabiemiraatteihin.