Etsi
Uuden keksinnön avulla puhelimesta saa hetkessä toimivan seksilelun, joka kulkee matkassa helposti.
Ystävysten kokoonpano sai alkunsa hämyisenä iltana Hollywoodissa.
Victoria Beckham on käyttänyt muotinäytöksissään monien muiden tapaan hyvinkin hoikkia malleja. Hänen mukaansa se ei kuitenkaan ole väärin.
Jennifer Lawrence ihastutti ensi-iltabileissä puvussa, joka veti katseet naisen poveen.
Ei uutta talvitakkia tai pelikonsolia – vaan jotakin paljon arvokkaampaa. Sairaan äidin olon helpottaminen on erään 11-vuotiaan toive joulupukille.
Pikkupoika muistuttaa meitä olennaisesta: viha ei katoa vihaamalla.
Pisamat ovat suloisia, mutta ikävä kyllä niitä ei ole suotu kaikille. Nyt niiden hankkiminen on kuitenkin mahdollista.
Facebookin käyttäjiä on jo pitkään ihmetyttänyt se, millä perusteella omalla Facebook-sivuilla nostetaan esiin ystäviä. Nyt asiaan on saatu yksi syy, joka onkin melko hauska.
Barbie on kokenut vuosien saatossa monenlaisia muutoksia, muun muassa kasvojen piirteiden osalta.
Etenkin syksyllä sinkkuna olo saattaa tuntua ahdistavalta. Mutta pimeän ja sateen keskellä kannattaa kuitenkin muistaa, että tässäkin asiassa on hyvä puolensa.