Kaikki artikkelit

Julia Fox tyrmää huhut siitä, että olisi käyttänyt diabeteslääkettä laihtumiseen.
Henna Kalinainen ja Vilma Karjalainen ovat menneet äärimmäisyyksiin jahdatessaan täydellistä ulkomuotoa.
Tubettaja-laulaja kertoo videolla vinkkinsä pysyvään elämäntapamuutokseen.
Tee ennemmin elämäntaparemontti kuin tukeudut pikadieettiin.
Tatuointitaiteilija on karistanut kiloja viime kuukausina suositulla ketogeenisellä ruokavaliolla.
Laulajakaunotar sähköpostitteli personal trainerinsa kanssa öisinkin.
Jos tavoitteena on pudottaa painoa liikunnan avulla, sillä mihin aikaan urheilee voikin olla merkitystä.
Oli loppiainen 2015. Alennusmyynnit pursusivat tavaraa ja päätin kantaa myös oman korteni tähän materialistiseen ilotteluun. Joulun jälkeiset kinkunsulatusajatukset kalvasivat mieltä ja tiesin tarvitsevani uudet treenikengät. Suuntasin näpsäkän pakkasen saattelemana urheiluliikkeeseen ja löysin sieltä täydelliset Niken lenkkarit. Nappasin ne kainalooni intoa puhkuen ja lähdin itsevarmasti kohti kassaa.
Napostelu ei välttämättä ole huono asia, mutta aina mielihaluille ei kannata antaa periksi.
Flamingo Spa eräänä loppukesäisenä lauantaina. Vaihdan vaatteeni bikineihin hotellihuoneessa ja kääriydyn valkoiseen, koppuraiseen kylpytakkiin. Toivon, etten löydä jonkun toisen hotellivieraan alushousuja froteetakin taskusta, kuten kerran Tallinnassa. Onni potkii tällä kertaa ja olen valmis siirtymään kylpylän trooppiseen ilmanalaan. Ennakko-odotusten mukaisesti tässäkään kylpylässä ei ole mahdollista uida kylpytakissa, vaikka kuinka haluaisi. Se on otettava pois – pois, vaikka sen alta paljastuukin kaikki, mitä yritän arjessa piilotella.
Vihdoinkin on aika aloittaa muodonmuutosprosessi tosissaan. Ennen häitä kiloja lähti about 12, joista muutama on hiipinyt kesän aikana takaisin. Tämä voi toki johtua holtittomasta pastan, jäätelön, pizzan ja muun roskaruoan suurkuluttamisesta – who knows! Mutta turha itkeä, kun jätökset ovat jo iskeneet ilmastointilaitteeseen.
Sykkeen tarkkailu paljastaa paljon treenisi tehosta.
Rantalomalla löytyy täydelliset puitteet tehokkaaseen rasvanpolttoon.
Riittävä lepo takaa myös sen, että energiaa löytyy tarpeeksi työpäivän jälkeen vielä urheiluun.
Vyötärölihavuus on yhdistettu vaaralliseen viskeraalirasvaan.
Puolen tunnin kävelylenkki kartuttaa päivittäistä askelmäärää noin viisituhatta askelta.