Kuva: Shutterstock

Kinder-muna juuttui poikittain naisen vaginaan - taustalla oleva syy pistää hämmästelemään

12.07.2018 18:45 - Iiro Myllymäki

Nainen oli piilottanut kihlasormuksen Kinder-munan sisään, mutta kosinta ei sujunut suunnitelmien mukaisesti.

Lääkäri Adam Kay muistelee This Is Going To Hurt -kirjassaan tapausta, jossa naisen kosinta johti hänen kiidättämiseensä sairaalaan. Eräs nimeämättä jätetty nainen oli eräänä karkauspäivänä päättänyt kosia poikaystäväänsä, ja hän keksi siihen astetta erikoisemman tavan.

Nainen piilotti ostamansa kihlasormuksen Kinder-suklaamunan sisään ja asetti munan vaginaansa. Naisen ajatus oli, että sormileikkien myötä hänen poikaystävänsä ottaisi suklaamunan pois hänen alapäästään ja löytäisi sinne piilotetun sormuksen. Asiat eivät kuitenkaan menneet ihan suunnitelmien mukaan. Vaikka nainen laittoi munan vaginaansa pitkittäin, se kääntyi siellä poikittaiseen asentoon ja jäi jumiin.

Nainen tajusi ongelmansa, mutta ei heti halunnut kertoa poikaystävälleen, mistä on kyse. Odottamattomasta käänteestä huolimatta hän päätti kosia poikaystäväänsä – sormus edelleen sisällään – ja poikaystävä vastasi kosintaan myöntävästi. Vasta tämän jälkeen asioiden laita valkeni poikaystävälle ja kaksikko lähti sairaalaan.

Adam Kay otti sairaalassa tapauksen hoitaakseen. Pihtien avulla Kay sai Kinder-munan ulos naisen vaginasta, ja poikaystävä sai sormuksensa. Näin ollen tarinalla oli onnellinen loppu. Täytyy vain toivoa, että parilla on hyvä selitys valmiina, kun heiltä kysytään tarinaa kosinnasta. Totuudellista versiota ei välttämättä ihan heti halua sukulaisille jakaa.

Lue myös: Naisen kihlasormus sai aikaan ikävän kommenttiryöpyn - ymmärrätkö miksi?

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat