"Tatuointia ei kannata ottaa etelänmatkalla"

Tukesin edustaja sanoo, että tatuointia ottaessa tulisi aina varmistaa, että tekijä on ammattilainen ja värit mahdollisimman vaarattomia. 

Julkaistu:

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston edustaja, kemikaaleista ja kosmetiikasta Kukkahattutäti-nimellä kirjoittava asiantuntija kertoo Voicelle, että tatuointeja ottaessa olisi aina syytä miettiä tarkkaan, missä kuvat ihoonsa otattaa. 

– Kyllä suosittelisin itse, että tatuoinnit otettaisiin Suomessa ammattilaisilla, hän painottaa. 

Hänen mukaansa edes hennatatuointeja ei kannattaisi etelänmatkoilla ottaa. 

– Hennahan on sinänsä luonnontuote, mutta tavallinen tallaaja ei voi erottaa, onko kyseessä aitoa hennaa. Jos kuvio on todella musta, on siinä mukana PPD:tä, eli ainetta, jota löytyy hiusväreistäkin. On tutkittu, että kun tällainen kuva on iholla niin pitkään, se ehtii pahimmillaan herkistää ihmisen PPD:lle ja se puolestaan saa aikaan sen, että jos myöhemmin yrittää värjätä hiuksiaan, niin se ei välttämättä enää onnistukaan allergisen reaktion vuoksi, täti selittää. 

Kukkahattutädin kotisivuille pääset tästä

Lue myös: Yleisimmät tatuoinnit listattiin – onko sinulla jokin niistä?