Charlene Wells, 28, ja Eamon Parkes, 31, saivat tietää saavansa perheenlisäystä samana päivänä kun Wells synnytti. Hänellä oli ollut kovia mahakipuja, mutta ajatteli niiden johtuneen munuaiskivistä. Hän saapui aamulla sairaalaan ja sai kuulla olevansa raskaana. Kaiken lisäksi synnytys oli juuri alkamassa. 11 tuntia myöhemmin pariskunta sai lapsen, jonka nimeksi tuli Carlo Leslie Parkes-Wells.
Wellsillä ei ollut tietoa hänen omasta raskaudestaan. Hänellä oli ollut joitakin kipuja alaselässä, mutta ajatteli niiden johtuneen pitkistä työpäivistään hotellin kokkina. Hän ei ollut myöskään tuntenut vauvan potkuja, sillä istukka oli ollut hänen mahansa etupuolella.
Uusi elämäntilanne vaatii totuttelua
Lapsen syntymä on vaikuttanut paljon pariskunnan arkeen. Heidän on täytynyt hetkessä sopeutua uuteen tilanteeseen ja elää ainoastaan Parkesin tuloilla. Tämän lisäksi heidän täytyi muuttaa kolmessa viikossa kodistaan pois, sillä omistaja oli päättänyt myydä sen.
Heidän ystävänsä Janaya Te Tomo on halunnut kerätä yllättävän muutoksen keskellä elävälle pariskunnalle apua ja perustanut Facebook-ryhmän heidän auttamisekseen. Ryhmän avulla pariskunta on saanut paljon lastenhoidossa tarvittavaa tavaraa, jota he eivät itse olleet ehtineet hankkia.
Lue myös: Naiset paljastavat raskausaikansa oudot mieliteot – mokkapaloja sinapilla ja lusikallisia suolaa
Lähde: Stuff.co.nz