Viikolla univelkaa saattaa kertyä ja etenkin pimeänä vuodenaikana unta tuntuu tarvitsevan erityisen paljon. Viikonloppuisin onkin ihana nukkua muutama tunti pidempään tai käydä ystävien kanssa istumassa iltaa ja valvoa vähän myöhempään.
Viikonloppuisin syntyvä ”sosiaalinen jetlag” on kuitenkin terveydelle suuri riski. Kun unirytmi muuttuu kerran viikossa radikaalisti, saattaa elimistöllä olla vaikeuksia pysyä mukana.
Tutkijat ovatkin havainneet viikonloppuna aiheutuvan rytmin muutoksen olevan suurempi riski terveydelle kuin oikea jetlag. Viikonloppuvalvominen nostaa riskiä sairastua diabetekseen tai sydänsairauksiin.
– Sosiaalinen aikaerorasitus on tavanomaista, kun sisäinen kello ja vuorokausirytmi eivät ole samanlaiset, tohtori Patricia Wong Pittsburgin yliopistosta kertoo.
Ihmiset, joilla oli suuria unirytmieroja olivat suuremmalla todennäköisyydellä keskivartalolihavia ja heillä oli verensokeritasapainon kanssa ongelmia.
Tutkimukseen osallistui 450 keski-ikäistä naista ja miestä.
Lue myös: Hoikkuuden salaisuus: Säännöllinen unirytmi
Lähde: Daily Mail