20 vähemmän tunnettua faktaa rinnoista

Rinnat löytyvät jokaiselta naiselta, mutta silti niihin liittyy paljon faktoja, jotka saattavat yllättää.

Julkaistu:

Rinnat. Ne kiinnostavat kaikkia, niin miehiä kuin naisiakin. Silti niihin liittyy paljon myös sellaista faktaa, jotka eivät ole kaikille tuttuja.

Thought Catalog päätti listata niistä muutamia.

1. Vasen rinta on useimmiten hiukan suurempi kuin oikea. Syytä tähän ei tarkalleen tiedetä.

2. Myös miehillä on nännit, sillä kaikki sikiöt ovat alkujaan naispuolisia.

3. Yhdysvalloissa noin 2 miljoonalla naisella on silikonirinnat.

4. Jopa 80 prosenttia naisista käyttää vääränkokoisia rintaliivejä.

5. Yleisin kuppikoko on b.

6. Rinnat ovat symmetrisimmät kuukautiskierron keskivaiheessa.

7. Rinnat eivät kasva 25 ikävuoden jälkeen. Raskaus ja painonnousu saattavat kuitenkin vaikuttaa niiden kokoon.

8. Miehet pitävät suuremmista rinnoista ollessaan nälkäisiä.

9. Kuudella prosentilla ihmisistä on kolmas nänni.

10. Nännit tummuvat raskauden aikana.

11. Jo muinaisessa Roomassa oli käytössä niin sanotut urheiluliivit. Tuolloin naiset sitoivat rintansa liinalla.

12. Ensimmäiset rintaliivit keksittiin 20-luvulla.

13. Rinnoissa on hyvin ohut iho, sillä kasvaessaan iho laajenee.

14. Polttaminen saattaa aiheuttaa rintojen roikkumista.

15. Mahallaan nukkuminen voi vaikuttaa rintojen muotoon.

16. Hawaijilla yläosattomissa kulkeminen on laillista.

17. Miehet, jotka tienaavat hyvin, pitävät pienemmistä rinnoista.

18. Erään tutkimuksen mukaan rintojen tuijottaminen pidentää miehen elinikää.

19. Muinaisessa Egyptissä todettiin ensimmäiset rintasyöpätapaukset.

20. Kate Mossin rintojen mukaan on tehty shampanjalaseja.

Lähde: Thought Catalog