Kuva: Fotolia

Bloggaaja rikkoo raskauteen liittyviä sosiaalisia normeja - "keskenmeno ei saa olla tabu"

08.06.2016 15:45 - Emmi Moilanen

Australialaisäiti kritisoi yhteiskunnan äideille asettamia paineita pitää raskautensa piilossa toisen kolmanneksen alkuun saakka.

Australialainen äitibloggaaja, Sophie Cachia, 25, haluaa rikkoa perinteisiä raskauteen liittyviä sosiaalisia normeja. Cachia paljasti viikonloppuna Mamamia -sivustolle kirjoittamassa tekstissään odottavansa perheenlisäystä. Erikoisen Cachian ilmoituksesta tekee se, että hänen raskautensa oli edennyt vasta viikolle yhdeksän. The Young Mummy -blogia ylläpitävä Cachia kritisoikin kirjoituksessaan, kuinka yhteiskunta luo naisille paineita siitä, että raskaus tulisi pitää salassa muilta toisen kolmanneksen alkuun saakka.

"Sosiaaliset normit estävät naisia kertomasta raskaudestaan vapaasti ennen raskausviikkoa 12", Cachia toteaa.

Cachia aloitti The Young Mummy -bloginsa kirjoittamisen vuonna 2013 ja hänellä on myös yli 100,000 Instagram-seuraajaa.

"Päivittäinen elämäni pyörii hyvin henkilökohtaistenkin asioiden jakamisen ympärillä. Ajattelin, että jos jotain menee pieleen, ja saan keskenmenon seuraavan kolmen viikon aikana tai myöhemmin, kertoisin siitä kaikesta huolimatta", Cachia perustelee päätöstään paljastaa raskautensa jo varhaisessa vaiheessa.

"Keskenmenon ei pitäisi olla tabu"

Cachian mielestä naisten pitäisi tuntea olonsa hyväksi kertoessaan raskaudestaan missä vaiheessa tahansa, ja olla välittämättä 12 raskausviikon rajasta.

"Keskenmenon ei pitäisi olla tabu ja shokeeraava aihe, josta ei voi keskustella. Me naiset tarvitsemme tukea, rohkaisua ja hyväksyntää" Cachia kirjoittaa.

"En sano, että kaikkien pitäisi keskustella avoimesti aiheesta. Sen pitäisi kuitenkin olla mahdollista ja hyväksyttävää, jos asiasta kuitenkin haluaa puhua", hän jatkaa.

"Yksi neljästä raskaudesta päättyy keskenmenoon ja vaikeneminen asiasta tarkoittaa, että luku voi olla vielä luultua suurempi. On erittäin ongelmallista kun yhteiskunta saa naiset tuntemaan, että heidän tulisi pitää raskautensa ja keskenmenonsa piilossa", Cachia toteaa.

Cachia julkaisi myös koskettavan videon bloginsa Facebook-sivulla. Videolle hän on tallentanut läheistensä reaktiot paljastaessaan, että hän odottaa toista lastaan. Katso video täältä.

Lähde: Mamamia

Lue myös: Oireet, jotka paljastavat raskauden jo ennen raskaustestiä

Kilpailut

Uusimmat