Parasta aikaa vanhempainvapaalla oleva Jenni Poikelus palaa 5. syyskuuta hetkeksi töihin, kun hän juontaa Yle 100 Show’n yhdessä Sonja Kailassaaren ja Mikko Kekäläisen kanssa. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Yle 100 Show kruunaa Ylen satavuotisjuhlavuoden ja esittelee Ylen sisältöä vuosikymmenien varrelta. 2,5-tuntisessa tapahtumassa lava muuntautuu esimerkiksi Elämäni biisin studioksi sekä Vikin ja Köpin kulisseiksi.
Lue myös: ”Meillä on valitettavasti ikäviä uutisia” – Hausmyllyn Enzolla on parantumaton syöpä
Lue myös: Sampo Kaulanen julkaisi esikoisestaan kuvan – ”Parhain tunne 21 vuotta sitten”
Vauva-arkeaan Poikelus kuvaa IS:lle “ihanaksi pysähtymiseksi” jolloin mihinkään ei ole kiire. Yöt ovat sujuneet heräilyistä huolimatta yllättävänkin hyvin.
Tällä hetkellä hän ei tiedä, milloin palaa kokonaan takaisin töihin. Hän aloittaa uudenlaisen arjen yrittäjänä, joten tulevaisuus on vielä auki.
Lue myös: Itselleen nauraminen ei olekaan aina hyvä asia – tutkijoiden havainto yllättää
Yle 100 Show on katsottavissa TV1-kanavalla klo 19.00 lauantaina 5.9.