Kuva: Fotolia

Kuoleman rajalla voi käydä halutessaan - tutkijat paljastavat pelottavan tavan

18.07.2016 19:15 - Senja Rapila

Vaikka monissa kulttuureissa vannotaan pitkän, mustan tunnelin nimeen kuoleman lähestyessä, ei se välttämättä ole riippuvainen uskonnosta.

Oletko joskus miettinyt, mitä aivoissa tapahtuu sillä hetkellä kun kuolet? Tai mitä tapahtuu silloin, kun käy kuoleman rajalla, mutta palaa takaisin elävien kirjoihin?

Belgiassa ollaan selvitetty tutkimuksen avulla sitä, miten "kuolemanrajakokemus" vaikuttaa aivotoimintaan. Tutkijat käyttivät tutkimuksissaan aivokuvausta, jotta saivat selville mikä osa aivoista on syyllinen "kokemukseen".

Belgialaiset tutkijat analysoivat 400 ihmisen kuolemanrajakokemuksia ympäri maailman. He huomasivat, että jokaisen rajakokemus oli hyvin samanlainen, riippumatta kulttuurista. Tutkijat uskovatkin siis, että kuolemanrajakokemus on ennemminkin biologinen, kuin kulttuurillinen tai uskonnollinen kokemus.

Muistoja siltä ajalta, kun sydän pysähtyi

Kaikki tietävät sanonnan "Tunnelin päässä on valoa." Erään tutkimuksen mukaan tuon mustan mustan tunnelin, jonka päästä tulee valoa, näkeminen on kuitenkin yllättävän harvinaista. Tähän tutkimukseen osallistui yli 1000 rajakokemuksen kokenutta henkilöä.

Puolet tutkimukseen osallistuneista henkilöistä muistivat jotain siltä ajalta, kun heidän sydämensä pysähtyivät. Suurin osa kokemuksista oli kuitenkin pelottavia tai liittyivät muistoihin oikeista tapahtumista, jotka olivat tapahtuneet henkilön "kuoleman" aikana tai leikkauspöydällä.

Vain kahdella prosentilla tutkimukseen osallistuneista henkilöistä oli "perinteisiä" kuolemanrajakokemuksia eli ruumiista irtautumista, valoa kohti kulkemista, kun taas muille kyseiset kokemukset olivat olleet hyvin erilaisia.

Rajalle voi myös viedä itsensä

Tutkija Steven Laureys sai myös selville, että kuolemanrajakokemus on mahdollista saada aikaan keinotekoisesti.

Selvisi, että rajakokemuksen voi aiheuttaa itselleen muun muassa hyperventiloimalla ja nopeasti asentoa muuttamalla. Aikaansaadut oireet kuulostavat pitkälti samanlaisilta kuin paniikkikohtauksessa. 

Eräs tutkijoista kokeili tätä tapaa ja näki kuolemanrajakokemuksista tutun "pitkän, mustan tunnelin" edessään.

HUOM. On ehdottoman tärkeää muistaa, että kuoleman rajatilaan pyrkiminen ei ole millään tavalla tavoiteltavaa, terveellistä saati välttämättä turvallistakaan. 

Lähde: Metro

Lue myös: Poistuiko miehen sielu ruumiista? Kuva kolaripaikalta leviää sosiaalisessa mediassa

Lue myös: Mies löysi uudesta puhelimestaan kuumottavan kuvan - haamu vai ei?

Kilpailut

Uusimmat