Kuva: Fotolia

Ovatko ainoat lapset todella itsekkäitä? Tutkimus selvitti

11.05.2017 10:45 - Karoliina Kotala

Moni on kuullut uskomuksen, jonka mukaan perheiden ainoat lapset ovat itsekkäämpiä kuin ne lapset, joilla on sisaruksia. Nyt asiaan on perehdytty tieteen nimissä.

Perheiden ainoiden lasten sanotaan olevan muita itsekkäämpiä, mutta mikä onkaan oikea totuus? Kiinassa tehdyssä tutkimuksessa käsiteltiin kyseistä aihetta ja perehdyttiin ainokaisten lasten aivoihin. Yllättävää kyllä, tutkijat saivat selville, että ainokaiset lapset todella saattavat olla muita itsekkäämpiä ja ärsyttävämpiä.

Magneettikuvissa selvisi, että ainokaisten lasten aivot olivat rakenteeltaan hieman erilaiset ja siten he olivat muita luovempia, mutta myös vähemmän yhteistyökykyisiä. Myös aivojen alueella, jonka uskotaan auttavan ainoita lapsia saamaan uusia ideoita ja olemaan ajattelussaan luovia, nähtiin muutoksia. Ainokaisten lasten vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan saaman huomion uskotaan tutkijoiden mukaan olevan avainasemassa siinä, että kanssakäyminen muiden kanssa hankaloituu ja empatiakykyä on vähemmän sekä itsekkyyttä enemmän.

- Sisarusten puutteen vuoksi ainokaiset lapset usein jäävät todennäköisemmin vaille turvallista harjoitusmahdollisuutta haastavammista ihmissuhteiden osa-alueista sekä mahdollisuuksista kehittää sosiaalisia taitojaan, henkistä tukea sekä oppimista, kiinalaistutkija kertoo.

Tutkimus toteutettiin 270 koehenkilön voimin, joille toteutettiin psykologisia testejä sekä suoritettiin magneettikuvauksia. Tutkimus on myös hyvä osoitus siitä, kuinka paljon perhesuhteet vaikuttavat lapsen aivojen kehitykseen.

Lue myös: Suosittua särkylääkettä ei saisi käyttää viikkoa putkeen - sisältää pelottavan terveysriskin

Lähde: The Daily Mail

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat