Tänään tv:ssä: Voiko Ylen uutisiin enää luottaa? Suoraa puhetta!

Illalla nähtävässä keskusteluohjelmassa aiheena on Ylen riippumattomuus.

Julkaistu:

A-teemassa, Suomen suurimmassa keskusteluohjelmassa, puhutaan tänä iltana Yleisradion riippumattomuudesta.

Ohjelmassa käsitellään tuoretta raporttia Yleisradion journalistisesta päätöksenteosta. Raportin on tehnyt hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää, joka Ylen eilen julkaiseman artikkelin mukaan haastatteli 48 Ylen johtajaa tai journalistia selvitystään varten. Mäenpää teki raportin riippumattomana selvittäjänä.

Illan aikana tullaan jatkamaan keskustelua esimerkiksi siitä, taipuiko Ylen johto pääministeri Juha Sipilän painostukseen.

Viime marraskuussa Sipilän ja Ylen välit nousivat isosti esille suomalaismedioissa sen jälkeen, kun Sipilä oli pommittanut sähköpostitse Ylen toimittajaa Salla Vuorikoskea ja vastaavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä liittyen Ylen uutisointiin konepajayhtiö Katera Steelin Terrafamelta saamaan puolen miljoonan euron tilaukseen. Ennen tätä Kansan Uutiset oli kertonut Sipilän läheisistä yhteyksistä Katera Steeliin.

Ylen ja Sipilän viestinvaihdon jälkeen Jääskeläinen päätti, ettei Yle julkaise jatkojuttuja Sipilän mahdollisesta jääviydestä koskien valtion tukea Tarrafamelle. Aiemmin Sipilä oli kertonut arvostuksensa Yleä kohtaan olevan ”täysi nolla.” 

Tapaus liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun siitä, voiko Ylen uutisointiin luottaa. Illan A-teemassa puhutaan myös siitä, miten Ylen riippumattomuus taataan.

21.05
A-teema: Ylen riippumattomuus
Yle TV1

Lue myös: Muistatko Kokkelivekkulit? Eikö Yle tajunnut huumeviittausta?