Tänään tv:ssä: Dokumentti itkettää ja järkyttää – totuus juutalaisten kansanmurhasta

Suurdokumentti kertoo natsien toteuttamasta juutalaisten kansanmurhasta Euroopassa.

Julkaistu:

Historia: Euroopan juutalaisten tarina -dokumenttisarja kertoo natsien toteuttamasta juutalaisten kansanmurhasta Euroopassa. Sarjassa etsitään vastauksia siihen, mikä mahdollisti juutalaisten tuhoamisen Saksassa ja sen miehittämissä maissa.

Tänään tiistaina tulee kahdeksanosaisen sarjan kuudes osa. Siinä lähdetään liikkeelle Hitlerin määräyksestä, jonka mukaan Puolan juutalaiset olisi tuhottava joulukuuhun 1942 mennessä.

Sen jälkeen, kun Saksa vaikutti ottavan tappion sodassa, tapahtui Varsovan ghetossa kansannousu huhtikuussa 1943. Juutalaisten tuhoamista kuitenkin jatkettiin raivolla. Pian vainajien tuhkat jauhettiin tomuksi, sillä SS-johtaja Heinrich Himmler määräsi, ettei tuhoamisoperaatioista saanut jäädä todisteita.

Kun kolmas valtakunta tuhoutui, olivat Euroopan juutalaiset lähes täysin jo tuhottu.

Monien voi olla mahdotonta katsoa dokumenttia juutalaisten kansanmurhasta itkemättä ja järkyttymättä. Ravistelevan dokumentin aiempia osia on katsottavissa vielä myös Yle Areenasta, johon pääset tästä.

21.00
Historia: Euroopan juutalaisten tarina
Yle Teema Fem

Lue myös: Hitlerin henkivartija paljastaa, miten diktaattorin itsemurha oikeasti eteni!