Suomalaiset muistelevat nuoruutensa rajuja leikkejä: happista ja hiihtäjien ampumista ilmakiväärillä

30.08.2017 19:45 - Henna Koste

Näitä leikkejä emme toivoisi omien lapsiemme leikkivän.

Saapuva syksy ja pihlajanmarjat saivat Radio Novan Iltapäivän Anssi Honkasen nostalgisiin tunnelmiin. Mies muisteli lapsuutensa rajuja leikkejä, kun kaveriporukassa ammuskeltiin hernepyssyillä pihlajanmarjoja. Aseet rakennettiin vanhoista henkareista, jonka putkeen ammukset ladattiin. 

- Aloin miettiä, että onko enää tänäpäivänä muksuille kova juttu ampua hernepyssyillä. Sehän on siis hengenvaarallista. Muistelen, että koulun pihallakin ammuttiin, eikä ollut mitään suojalaseja. Leikit oli vähän toista 80-luvulla ja sitä vanhemmilla, Honkanen sanoo toiveikkaana.

Niina Backmanin lapsuudessa hauskin leikki oli lehtiroskiksessa kyhjöttäminen ja autuaan tietämättömän roskien tuojan pelästyttäminen. Nainen kertoo myös leikkineensä lapsena ruumista. 

- Menin jätesäkkiin parkkipaikalle ja odotin, että joku huomaisi. Se oli lievä pettymys, kun kukaan ei kiinnittänyt huomiota, Backman muistelee nauraen. 

"Roikuimme kuudennesta kerroksesta parvekkeen kaiteessa"

Myös kuulijat intoutuivat muistelemaan lapsuutensa hulluimpia leikkejä. Studioon tulvi viestejä ja puheluita.

"Vaarallisia leikkejä Lohjalta 80-90-lukujen taitteesta: Ampumahiihto. Eli muutaman kaverin kanssa hiihtoladun läheisyyteen pusikkoon makaamaan ja ammuttiin ohi meneviä hiihtäjiä ilmakiväärillä... Ja sitten juostiin ja kovaa."

Aikuisena vähän viisaampi

"Happis eli hyperventiloidaan kyykyssä, ja noustaan nopeasti seisomaan seinää vasten ja kaverit painavat rintakehästä =Taju kankaalle ja aivosolut kuutamolle."

Tienorja

"Me haudattiin toisiamme lumilinnaan. Juostiin myös kerrostalojen katoilla. Varsinkin silloin kun oli satanut ja katto oli vähän märkä ja liukas. Kyllä en tänä päivänä antaisi omien leikkiä samaan malliin."

Veera

"70-luvun lopussa menimme Helsingissä maissa oleviin risteilyaluksiin leikkimään. Ei taida enää onnistua."

Marja

"Leikimme 70-luvulla inkkarileikkejä. Nuolten terät oli metallia ja terävät. Meitä oli aina iso joukko. Kerran yksi pojista jäi kiinni leikissä ja hänet sidottiin puuhun. Sitten kesken leikin tuli kutsu syömään, niin lähdimme koteihimme. Jonkin ajan kuluttua tuli kaverin äiti kysymään onko Hanski meillä, niin silloin muistimme, että kyseinen poika oli jäännyt puuhun köytettynä. Onneksi ei traumoja saanut. Leikit jatkuivat"

Mira

"70-luvun lopun leikit Kalliossa oli talvella 8-ratikan perässä liukuminen kengillä, kova jätkä oli, jos pysyi Läntisen Brahenkadun suoran loppuun"

Hilu

"Vaaralliset leikit lapsena... näin aikuisena kun asiaa ajattelee, niin on oikeasti ihme, että säilyi elossa 70-luvun lopun ja 80-luvun alun leikeistä! Asuin kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja meillä oli toisen kaverin kanssa välillä leikki, että kumpi uskaltaa kävellä ikkunalaudalla pidellen vain käsillä tukea ikkuna-aukon yläreunasta ja hivuttautumalla ikkunalaudan toiseen päähän ja takaisin! Kumpikin uskalsi ja onnenkantamoisella säilyttiin vielä hengissä! Sitten on roikuttu kuudennen kerroksen parvekkeen kaiteen ulkopuolella sekä kävelty Vantaan Heurekan luona olevan vanhan metallisen kaarisillan kaarien päällä! Kyllä ei ole ollut MITÄÄN itsesuojeluvaistoa silloin."

Timppa

Tykkää Radio Novan Iltapäivän Facebook-sivusta täältä. 
Kuuntele Radio Novan Iltapäivää ma-to klo 14-18.

Kilpailut

Uusimmat