Kuva: Fotolia

Vanhuus ei tule yksin - hauska listaus asioista, joita voi tehdä vain kaksikymppisenä

16.10.2017 13:15 - Reija Saarinen

Kun ikä karttuu, muuttuu elämä monella tapaa.

Ikä ei tule yksin on sanonta, jossa on paljon totuutta. Kun ihminen kasvaa, muuttu paljon muutakin kuin ulkoinen kuori.

Vanhemmiten ihminen oppii ajattelemaan eri tavalla, ja ota elämästään eri tavalla vastuuta. Mutta näiden lisäksi on myös olemassa niitä hauskempia seikkoja, joista ymmärtää vanhentuneensa.

Alla muutamia sellaisia juttuja, joita harva pystyy enää vanhemmiten tekemään. Miten on, kuulostaako tutulta?

1. Parikymppisenä voi helposti jättää venyttelyt väliin treenin jälkeen, eikä silti tunne itseään ihan kuolleeksi.

2. Nuorena voi juoda mitä vaan ja miten paljon vaan ilman pelkoa siitä, että tulee krapula.

3. Nuorena voi syödä oikeastaan mitä vain. Roskaruoka kun ei näy vartalossa mitenkään.

4. Parikymppisenä sitä omaa usein todella hyvät unenlahjat. Voi nukkua miten paljon vain, ja oikeastaan missä vain.

5. Muistissakaan ei ole nuorena ongelmia. Sitä vain muistaa kaiken.

6. Nuorena jaksaa odotella seuraavaa viikonloppua ja suunnitella sen täyteen tapahtumia. Vanhempana sen sijaan vain toivoo, että saisi olla viikonloppuna rauhassa kotona.

7. Nuorena jaksaa panostaa enemmän ulkoiseen habitukseen. Sitä seuraa muotia ja värjää hiuksensa säännöllisesti. Ikä ja perhe taas tekevät sen, että itsestä huolehtiminen ei enää olekaan se tärkein asia.

8. Nuorena jaksaa odottaa esimerkiksi kolme tuntia lempiartistinsa keikalle minihameessa talvipakkasella.

9. Nuorena libido on huomattavasti vahvempi kuin vanhemmiten. Siksi seksiä jaksaa harrastaa vaikka miten usein.

10. Parikymppisenä jaksaa tanssia aamuun asti. Ja silti voi lähteä myös jatkoille.

11. Parikymppisenä ei jaksa murehtia maailman julmuutta. Sitä nauttii enemmän hetkestä.

12. Nuorena sydänsuruihin ei jaksa käyttää liikaa aikaa. Maailmassa kun on liikaa ihmisiä, joihin olisi hauska tutustua.

Lue myös: Huvittavat merkit siitä, että olet tulossa vanhaksi - halusit tai et

Kilpailut

Uusimmat