Nainen katui ottamiaan peppupistoksia - korjausleikkaus meni karmealla tavalla pieleen

10.08.2018 16:15 - Katariina Auvinen

Janelle Butlerin pakarat jäivät epämuodostuneiksi leikkauksen jälkeen.

Fittneskaunotar Janelle Butler on aina tuntenut itsensä epävarmaksi omasta takapuolestaan. Butler haaveili monien tavoin isosta pepusta kuten Kim Kardashianilla on, joten hän päätti otattaa pakaroihinsa pistoksia.

- Idea syntyi, kun sain toisen lapseni vuonna 2009. Tunsin itseni sen jälkeen todella epävarmaksi ja kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, nainen kertoo Daily Mail -julkaisun mukaan.

Butler kertoo, että hän päätti otattaa silikonipistokset epämääräiseltä tekijältä. 

- Kaikki tekevät sitä. He tietävät tyypin, joka tulee pistämään peppupistoksia joko kotiisi tai hotellihuoneeseen. Sen lisäksi se on halpaa, nainen kertoo. 

Butler olikin hetken tyytyväinen peppuunsa, mutta kun hän rupesi treenaamaan ahkerasti, naista alkoi häiritsemään hänen isot pakaransa. Nainen puhui asiasta yhdysvaltalaisessa The Doctor -ohjelmassa. Ohjelman avulla hän pääsi leikkaukseen, jossa poistettiin hänen pakaroihinsa ruiskutettu silikoni. 

Leikkauksen jälkeen Butler kuitenkin voi todella huonosti. Hänet kiidätettiin ensiapuun, jossa kävi ilmi, että osa naisen pakaralihaksista oli mennyt kuolioon. 

- Lääkärit joutuivat poistamaan lihasta, jotta he saivat kaiken kuolleen alueen poistettua, Butler kertoo. 

Leikkaus jätti naisen pakarat epämuodostuneiksi. Hän on kertonut, että katuu alkujaan ottaneensa injektioita, jotka johtivat epämiellyttävään lopputulokseen. 

- Nyt minun pitää mennä leikkaukseen, jotta näyttäisin normaalilta. Nyt pakarani ovat todella epämuodostuneet ja niissä on monttuja molemmilla puolilla, nainen tuskailee. 

Voit katsoa lisää kuvia täältä

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat