Kuva: Shutterstock

Morsian etsi epätoivoisesti vertaistukea - anoppi aikoo pilata asullaan koko päivän

25.09.2018 21:45 - Katariina Auvinen

Morsiamen anoppi aikoo vielä vaihtaa asun kesken hääjuhlan.

Eräs morsian etsi epätoivoisesti ratkaisua keskustelupalstoilta ongelmaansa, joka liittyi naisen tulevaan anoppiin. Morsiamen mukaan anoppi uhkaa pilata koko hääpäivän asullaan. Kirjoittamaton sääntö on ollut kautta aikojen, että kenenkään muun kuin morsiamen, ei tulisi pukeutua valkoiseen asuun. 

Anoppi ei ostanut valkoista asua vaan jotain aivan muuta.

"Oma anoppini osti juuri asun häihimme ja se on ongelma. Hän tiedusteli minulta ensin, millaisen asun hänen kannattaisi ostaa ja kerroin, että se voisi olla esimerkiksi harmaa tai laivastonsininen. Kuitenkin suosisin hyvin perinteistä ja konservatiivista. 

Asu on kuitenkin kaikkea muuta kuin konservatiivinen. Se on kultainen, jossa on vielä kultaisia koristeita. Joka tapauksessa se kiiltää ja säihkyy niin paljon, että kaikki huomio kiinnittyy häneen. Olin aivan shokissa, kun näin sen ensimmäisen kerran. 

Oma pukuni on todella yksinkertainen. Siinä on pitsiä ja satiinia." 

Morsian kertoi, ettei anopin yllätykset jääneet yhteen pukuun. Pojan äiti suunnittelee nimittäin vaihtavansa puvun keskellä hääjuhlaa. Toinen puku on vihreä paljettiunelma, joka ei todellakaan jätä kultaista pukua varjoonsa. 

Nainen kertoi sanoneensa anopilleen, etteivät puvut ole hyväksyttäviä hääjuhlaan, jonka jälkeen anoppi aloitti mykkäkoulun. 

"En tiedä mitä tehdä." 

Moni Reddit-käyttäjä on ollut täysin pöyristynyt morsiamen anopin käytöksestä. Ihmiset ovat neuvoneet jopa laittamaan naisen miehen sanomaan äidilleen, että puvut eivät todellakaan ole sopivia häihin. 

"Et ylireagoi ollenkaan. Voisin itse vaikka läikyttää hieman punaviiniä asuille." 

"Et ole ollenkaan ilkeä, kerro miehellesi, että puhuu äidilleen. Nämä ovat häät eivätkä koulujuhlat." 

Lue myös: Morsiamen "käytöslista" vierailleen on käsittämätön - ei puhetta ja kampauksetkin määritelty

Lähde: Mirror 

Kilpailut

Uusimmat