Kuva: Shutterstock

"Mieheni haluaa harrastaa seksiä koiramme kanssa" - nainen kysyy apua netissä

10.04.2019 08:15 - Iiro Myllymäki

Redditissä eräs nainen on listannut todisteita siitä, että hänen aviomiehensä on seksuaalisesti kiinnostunut parin koirasta.

Netti on pullollaan anonyymejä viestejä, joissa kysytään neuvoa kiperiin pulmiin. Nyt eräs 29-vuotias nainen on kääntynyt yhteisöpalvelu Redditin puoleen, sillä hän epäilee 32-vuotiasta aviomiestään huolestuttavasta suhtautumisesta kaksikon koiraan.

Nainen tuo huolensa ilmi heti päivityksensä otsikossa.

”Uskon, että mieheni haluaa harrastaa seksiä koiramme kanssa”, nainen kirjoittaa.

Hän kertoo, että pari on ollut naimisissa kolmen vuoden ajan. Kun he asettuivat uuteen kotiin, mies alkoi puhua innostuneena siitä, miten hän haluaa koiran. Neljä kuukautta sitten pariskunta hankkikin perheeseensä narttusaksanpaimenkoira Mollyn.

Naisen epäilykset ovat yltyneet hiljalleen. Ensin häntä ihmetytti, että mies vaikutti haluavan koiran olevan aina parin makuuhuoneessa samaan aikaan kun he harrastivat seksiä. Jos koira hyppäsi seksin aikana sängylle, mies pyysi naista olemaan välittämättä ja koira sai jäädä sängylle. Kun nainen yritti tehdä aloitetta seksiin ilman, että koira oli huoneessa, mies keksi jonkin syyn poistua huoneesta ja toi koiran mukanaan. Mies perusteli toimintaansa sillä, että hän ei halunnut koiran jäävän yksin peläten, että tämä voisi satuttaa itsensä. Lopulta nainen sai tahtonsa läpi eikä Mollya enää päästetty huoneeseen seksin aikana.

Nainen kuvailee kirjoituksessaan yhtä tilannetta, joka lisäsi hänen epäilyksiään huomattavasti.

”Tulin kerran kotiin aikaisin, ja näin mieheni ja Mollyn takapihalla. Mies oli polvillaan ja näytti tutkivan koiran genitaaleja. Kun avasin takaoven ja kysyin, mitä hän oli tekemässä, hän hyppäsi ylös ikään kuin hän olisi jäänyt kiinni jostain väärästä puuhasta. Hän sanoi, että hän vain yritti korjailla koiran takkuista turkkia”, nainen kirjoittaa.

Sivuhistoria kasvatti epäilyksiä

Redditiin kirjoittavan naisen epäilykset kasvoivat entisestään, kun hän meni tutkimaan miehen auki jätetyn läppärin sivuhistoriaa. Näin naiselle selvisi, että hänen miehensä on katsonut niin kutsuttua turripornoa, eli pornoa, jossa usein näytetään eläimeksi pukeutuneita ihmisiä harrastamassa seksiä. Monet näistä animoidun pornon hahmoista esittivät nimenomaan saksanpaimenkoiria – sama rotu, jota parin Molly edustaa.

Mieheni antaa koiralle enemmän hellyyttä kuin minulle. Olen useampaan otteeseen kuullut mieheni juttelevan hiljaa koiralle, ja hän aina lopettaa sen, kun tulen huoneeseen. En ymmärrä, miksi hän lopettaisi, jos hän sanoisi jotain täysin tavallista. Onko mahdollista, että kaikki nämä asiat ovat täysin sattuman kauppaa ja olen vain liittänyt ne toisiinsa?” nainen kysyy.

Metro.co.uk-sivusto on uutisoinut kyseisestä Reddit-päivityksestä, jonka kommenteissa ihmiset tarjoavat neuvojaan naiselle. Yksi on ehdottanut kameroiden asentamista taloon, kun taas joku ehdottaa parille pariterapiaa. Jotkut tyynnyttelevät naista, että ihmisen pornomieltymykset eivät välttämättä kerro siitä, mitä ihminen haluaa käytännössä tehdä.

Naisen koko päivityksen voit lukea alta tai tästä linkistä. 

Lue myös: Pornoleffaohjaajan osuva nimi sai somen nauramaan - "Hän on syntynyt tekemään pornoa"

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat