Kuva: Instagram

Kurvikas Instagram-tähti on noussut miljonääriksi kuvillaan - kertoo kantansa alastonkuviin

10.04.2019 21:30 - Iiro Myllymäki

Jem Wolfien kerrotaan tienanneen somekuvillaan yli kaksi miljoonaa dollaria vain muutamassa kuukaudessa.

Sosiaalisen median aikakaudella tehokas somettaja voi tienata suuriakin summia kuvillaan ja videoillaan. Yksi esimerkki tästä on 27-vuotias Jem Wolfie, jonka suosituista kuvista kirjoitimme jo aiemmin tässä jutussa. Nyt muun muassa LADbible-julkaisu uutisoi, että naisen tienestit somekuvista ovat nousseet hurjiin summiin.

Australialaisella kurvikaunottarella on 2,5 miljoonaa Instagram-seuraajaa. Instagramin lisäksi nainen jakaa materiaalia OnlyFans-nimiselle sivustolle, jonne sometähdet jakavat eksklusiivista materiaalia siitä maksaville ihmisille. Juuri tuo sivusto on naisen suurten tienestien lähde. Wolfie kertoo, että hän saattaa sivuston kautta tienata jopa noin 26 700 euroa päivässä.

Perth Now -julkaisu on haastatellut OnlyFans-sivuston perustajaa Tim Stokelya, joka kertoo, että Wolfie nousi sivuston suurimmaksi tähdeksi hyvin nopeasti.

- Jemillä on nyt eniten faneja sivustolla. Noin 10 000 fania maksaa noin 13 euroa kuussa nähdäkseen hänen sisältöään. Jem on tienannut yli kaksi miljoonaa dollaria sen jälkeen, kun hän liittyi OnlyFans-sivustolle lokakuussa, Stokely kertoo.

Nainen on jakanut rohkeita kuvia Instagramissa, mutta hän on tiukkana sen suhteen, ettei jaa alastonkuvia siellä eikä OnlyFans-sivulla.

- Minulla on omat rajani OnlyFansin ja Instagramin suhteen, koska mielestäni on tiettyjä asioita, joita ei tule koskaan näyttää. Säästän sen potentiaaliselle tulevalle kumppanille, Jem Wolfie kertoo.

Nainen myös korostaa, että vaikka hän jakaa paljastavia kuvia itsestään somessa, se ei tee hänestä objektia tai hyväksikäytettyä. Wolfie kertoo, että hän kokee voimaantumisen tunteita kuviensa julkaisemisesta.

Aiemmin Wolfie työskenteli kokkina, ja tämän jälkeen hän tähtäsi tosissaan koripalloilijan uralle. Tämä unelma sai jäädä, kun hän vuonna 2015 loukkasi polvensa vakavasti. Kuntoutumisensa aikana nainen alkoi jakaa lyhyitä treenivideoita nettiin, ja sille tielle hän jäi. Hän edelleen jakaa silloin tällöin koripallovideoita ja -kuvia somessaan, koska tämä on hänen keinonsa erottua suuresta fitness-tähtien massasta Instagramissa.

Lue myös: Nicolan muodonmuutos "luurangosta" kehonrakentajaksi hämmästyttää - katso paljon puhuvat kuvat

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat