Kuva: Shutterstock

Morsian kertoo tilanteesta, kun hänet jätettiin alttarille: "Olin turta ja täysin nolostunut"

29.05.2019 13:15 - Katariina Auvinen

Hääpäivän piti olla parin elämän täydellisin, siitä muodostui kuitenkin painajainen.

"Kun seisoin alttarilla kauniissa kengissäni, säkenöivässä mekossa ja hunnussa, en tiennyt, mikä minua tulisi kohtaamaan." 

Näin kirjoittaa morsian, joka koki järkytyksen, koska hänen tuleva aviomiehensä jätti naisen alttarille. Nainen päätti jakaa kivuliaan tarinansa Love What Matters -sivustolla. 

"Olimme alttarilla ja mieheni katsoi minua hymyillen ja rakastavasti. Kun pappi kysyi, haluaisiko hän ottaa minut aviovaimokseni, mieheni kuitenkin laski katseensa alas ja sanoi, ettei pysty tähän. Hän pakeni alttarilta melkein juosten ja minä olin täysin turta. Äitini, joka piti pientä poikaamme sylissä, nousi ylös, ja huusi nitistävänsä mieheni tämän takia. 

Kaikki oli sekavaa, olin turta enkä voinut liikkua. Kasvoni olivat punaiset nolostuksesta, koska koko sukumme oli läsnä päivässämme, jota olimme järjestelleet pitkään. Joku vieraista käski ihmisten mennä miehen perään, mutta kielsin. En halunnut kenenkään pakottavan häntä takaisin ja naimisiin kanssani. "

Nainen kertoo, että koko tilanne oli hänelle niin iso sokki, ettei hän muista tarkalleen omia reaktioitaan. Sen hän tiesi, että häät peruttiin ja sukulaiset lähtivät koteihinsa. Morsian itse meni sisarensa luokse, jonka asunnossa hän vietti tiiviisti seuraavat päivät. 

"Vanhempani hoitivat lastamme, koska en itse siihen pystynyt. Pystyin hädin tuskin syömään tai edes liikkumaan. En ottanut yhteyttä mieheeni, en pystynyt ja olin aivan ylpeä. Oletin, että hän ottaisi minuun yhteyttä, koska hän teki likaisen tempun minulle.

Hän ei ikinä suoranaisesti ottanut minuun yhteyttä. Kun palasin yhteiseen asuntoomme, kaikki mieheni tavarat oli poissa. Hän oli minimalisti, mutta silti huomasin hänen poissaolonsa. Yksinäinen hammasharjani nökötti kylpyhuoneessa kahden sijaan. Yritin etsiä hänestä edes jotain merkkejä siitä, että hän on joskus asunut samassa talossa minun kanssani, mutten löytänyt mitään. Hän oli vienyt kaikki omat tavaransa. 

Sitten viikko eromme jälkeen se tuli. Hän lähetti sisarelleni viestin, että on pahoillaan ja halusi minun olevan onnellinen, eikä ole oikea minulle." 

Kolme kuukautta myöhemmin nainen kohtasi vielä karumman totuuden. Hänen entinen miehensä julkisti sosiaalisessa mediassa aloittaneensa uuden seurustelusuhteen."

Nainen kertoo, että eniten on kärsinyt hänen poikansa, joka haluaisi nähdä isäänsä, mutta tämä ei ole ottanut yhteyttä omaan lapseensa millään tavalla. 

"En tiedä, mitä kerron hänelle, kun hän on vanhempi tai pahempaa, mitä jos poikani törmää isäänsä, joka ei pidä häneen mitään yhteyttä. "

Lue myös: Morsiamen hämmentävä pyyntö herättää tunteita sosiaalisessa mediassa: "Mikä ihmisiä vaivaa?"

Lue myös: Morsiuskimpun heittäminen ei mennyt aivan putkeen - hauska video leviää netissä

Lue myös: Morsian suuttui, kun perhe lähti aikaisin hääjuhlasta - syy jättää sanattomaksi

Lähde: Love what matters 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat