Kuva: AOP

Suomalainen Riikka on jumissa Barcelonan kentällä: "Aikamoinen meininki on ollut täällä"

15.10.2019 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Riikan mukaan he pääsevät kotiin huomenna keskiviikkona.

Mielenosoittajat ovat tukkineet Barcelonan El Pratin lentokentän, jonka johdosta satoja lentoja on jouduttu perumaan. Yksi perumisten kohteeksi joutuneista on suomalainen Riikka, joka oli matkassa 13 hengen porukassa.

Radio Novan Aamussa Esko Eerikäinen ja Minna Kuukka soittivat Riikalle ja tiedustelivat fiiliksiä. 

- Aikamoinen meininki on ollut täällä. Meitä on täällä tällainen 13 hengen porukka. Lähdettiin tuossa neljän aikaan päivällä metrolla tulemaan lentokentälle päin. Meille kyllä sanottiin, ettei sinne kannata mennä, kun ei siellä pyörätuoleilla pääse liikkumaan eteenpäin. Meillä on suomalainen sisu ja päätettiin, että mennään ja kentällä ollaan nyt, Riikka naurahtaa. 

Matka ei kuitenkaan sujunut ihan ongelmitta, mutta koko ryhmä pääsi kuitenkin lopulta perille. 

- Jouduttiin tulemaan kahdella metrolla. Sekin seisoi tuolla joku 20 minuuttia. Kun päästiin terminaali kakkoseen niin siellä oli jo niitä mielenosoittajia. Meillä kun oli matkassa nämä pyörätuolit, niin päästiin siitä todella hyvin, koska ihmiset antoivat meille tilaa. Sieltä sitten käveltiin 4-5 kilometriä tänne terminaali ykköseen, hän kertoo.

Riikan mukaan itse mellakat eivät ehtineet aiheuttaa minkäänlaista paniikkia hänessä tai hänen seurueessaan.

- Ei siinä oikein ehtinyt ajatella mitään. Sitä vain toimi. 

Riikan ja muun ryhmän lento on monien muiden tavoin peruttu. Kotiin he pääsevät vasta huomenna. Se ei kuitenkaan ole Riikkaa lannistanut.

- Juu, kyllä täältä kotiin päästään, hän vastaa reippaasti. 

Mielenosoittajat ovat tyytymättömiä Espanjan korkeimman oikeuden päätökseen. Oikeus antoi tänään tuomiot yhdeksälle Katalonian itsenäisyyshankkeen johtohahmolle. Oikeusistuin piti katalaanijohtajien vuonna 2017 järjestämää kansanäänestystä laittomana. Tästä syystä mielenosoittajat ovat rantautuneet kaduille ja etenkin lentokentälle. 

Radio Nova ja Voice.fi ovat osaa Bauer Mediaa.

Kuuntele Radio Novan Aamua arkisin 6-10.

Lue myös: 18 pysäyttävää kuvaa mellakoiden keskeltä, jotka saavat uskomaan ihmisten hyvyyteen

Kilpailut

Uusimmat