Kuva: Shutterstock, Emmi Moilanen

Mitkä ovat Helsingin merkittävimmät homohistorialliset kohteet? Lähde mukaan kierrokselle

26.12.2020 10:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Esplanadin puistossa kruisailtiin ja Iso Roobertinkadulla juhlittiin. Helsingin homohistoria heijastelee yleisiä edistysaskeleita vähemmistöihin suhtautumisessa.

Homokulttuuri on erityisen viriiliä maiden pääkaupungeissa, ja näin on myös Helsingissä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä juhlistavia Pride-tapahtumia järjestetään Suomessa useissa kaupungeissa, mutta missään tapahtuma ei ole niin mittava ja näkyvä kuin Helsingissä.

Vuoden 2020 Helsinki Priden yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsinki Gay Walk -opastuskierroksia, joiden aiheena oli kaupungin homohistoria. Järjestäjänä oli Yoo-hoo! Tours ja oppaana Juho Rautio. Voice.fi kävi kierroksella, jonka tavoitteena oli paitsi valottaa kaupungin historiaa sateenkaarinäkökulmasta, myös alleviivata yhteiskunnan kehittymistä tasa-arvoisempaan suuntaan.

Homoseksuaaliset teot olivat rikoslaissa vuoteen 1971 asti, ja homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksesta vuonna 1981. Tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan keväällä 2017. Sitä myötä kun lainsäädäntö on muuttunut, myös yleinen asenneilmasto on tullut suopeammaksi vähemmistöjä kohtaan.

Suomen kehitys asioissa on ollut hitaampaa kuin muissa Pohjoismaissa. Helsinki Gay Walk -kierroksen vetäjä Juho Rautio kuitenkin antaa suomalaisille tunnustusta kehitykseen sopeutumisesta.

- Kun Suomessa on tehty muutoksia lainsäädäntöön, yhteiskunnan suhtautuminen on nopeasti muuttunut. Esimerkiksi väkivallanteot ovat vähentyneet nopeasti, kun lainsäädännön muutokset ovat tulleet voimaan. Kun muutokset ovat tapahtuneet, yhteiskunta on meillä ollut valmis ottamaan ne vastaan, Rautio kertoo.

Juho Rautio on virallinen Helsinki-opas ja hän on syntyperäinen helsinkiläinen. (kuva: Emmi Moilanen)

Lähde mukaan kierrokselle suomalaisen ja helsinkiläisen homohistorian merkittäville paikoille!

Esplanadin puisto - kohtaamisia yössä

(kuva: Emmi Moilanen)

Kun homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi ja homoseksuaaliset teot olivat kriminalisoituja, seuranhakuun luonnollisesti muodostui erilaisia käytäntöjä kuin heteroilla. Homomiesten seuranhakukulttuurissa merkittävä rooli on ollut niin sanotulla kruisailulla, eli suomalaisemmin kiertelyllä, sillä seuranhaku piti tehdä salassa. Kruisailulla tarkoitetaan seksiseuran hakemista esimerkiksi puistoista ja julkisista käymälöistä. Helsingissä kruisailupaikkoja on ollut monia, ja esimerkiksi kaupungin ytimessä sijaitseva Esplanadin puisto oli kiertelyn vakiopaikkoja jo 1930-luvulla. Kiertely on ollut leimallisesti homomiesten käytäntö, kun taas lesbot ovat hakeneet seuraa esimerkiksi kirjeenvaihtoilmoituksilla.

Eri kruisailupaikkojen yhteydessä oli monesti julkisia vessoja, joihin satunnaisen seksiaktin saattoi mennä suorittamaan ja joille annettiin omia nimiä. Esimerkiksi Espan puiston käymälä tunnettiin nimellä Pääkonttori.

Helsinki oli pitkään sotilaskaupunki, ja tällaisiin kaupunkeihin on tavannut syntyä sotilasprostituutiota.

- Sotilaiden päivärahat eivät olleet isoja, joten jotkut hakivat lisätienestiä prostituutiolla, Juho Rautio kertoo.

Tässä mielessä merkittävä kohde oli Tähtitorninmäki, jonka kupeessa sijaitsi Kaartin kasarmi.

Tähtitorninmäki (kuva: AOP)

Toisen maailmansodan aikaan Espan puistosta seksiseuraa etsi usein muuan Touko Laaksonen, joka päädyttiin myöhemmin tuntemaan nimellä Tom of Finland. Laaksonen palveli jatkosodan aikana ilmatorjunnassa Suomenlinnassa, ja sota-ansioistaan hänelle myönnettiin Vapaudenristin kunniamerkki. Touko Laaksonen aloitti kruisailun monesti Esplanadilta ja jatkoi tarpeen vaatiessa Tähtitorninmäelle, Punavuoreen tai Kauppatorin kulmille. Laaksonen on huomauttanut muistelmissaan, että Helsinki oli tuohon aikaan öisin täysin pimennetty pommitusuhan vuoksi, ja yön pimeyden suojissa ja sodan epävarmuuden keskellä seksiseuraa etsivät monet.

Siinä missä sota-aikaan seksuaalisuuteen suhtauduttiin joustavammin ja miehet saattoivat tukeutua toisiinsa fyysisten halujen tyydyttämiseksi, toisen maailmansodan jälkeen tilanne oli toinen. Sodan jälkeisessä Suomessa arvot rakentuivat koti, uskonto, isänmaa -pohjalle, ja homoseksuaalien pidätyksissä tuli piikki, joka kesti 1950-luvun alkupuolelle asti. Homoseksuaaleihin suhtautumiseen sodan jälkeen vaikutti myös yleinen näkemys siitä, että homoseksuaalisuus on ihmisen oma valinta ja ihmisen voi vietellä homoseksuaaliksi. Homous nähtiin uhkana yhteiskunnalle ja sen kasvulle.

Kalastavan kissan kuja - kruisailua vallankahvan tuntumassa

Itkumuurilla on nieleskelty monia pettymyksiä. (kuva: Emmi Moilanen)

Mitä enemmän vuosikymmenet kuluivat, sitä kauemmas kruisailukulttuurin merkittävät paikat siirtyivät keskustasta. Noin 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun loppuun asti yksi merkittävä paikka oli Mannerheimintien kupeessa nykyistä Kiasma-museota vastapäätä. Tätä kadunpätkää kutsuttiin Kissalan kujaksi tai Kalastavan kissan kujaksi, ja kujaa reunustavaa muuria kutsuttiin Itkumuuriksi. Kalastavan kissan kuja sai nimityksensä kiertelyssä käytetystä ”uistimen vetämisen” taktiikasta. Seuraa etsivä mies saattoi kävellessään esimerkiksi heläytellä avainnippuaan tai valaista sytkärillä naamaansa siinä toiveessa, että joku tarttuisi syöttiin ja lähtisi seuraamaan häntä. Itkumuurin nimi puolestaan tuli siitä, että sen kupeessa monet miehet ovat itkeneet pettymystään, jos yrityksistään huolimatta ovat jääneet ilman seuraa.

Kalastavan kissan kuja sijaitsi aivan Eduskuntataloa vastapäätä. Tässä piilee kävelykierroksen vetäjä Raution mukaan yksi syy siihen, miksi kruisailukulttuuria kehittyi juuri siihen kohtaan.

- Muurin takana tapahtui asioita, joita päättäjät eivät hyväksyneet. Sillä haluttiin vähän osoittaa mieltä ja näyttää, että tässä me teidän silmienne edessä teemme näitä kiellettyjä asioita, Rautio kertoo.

Kiertelyä tapahtui myös läheisessä Kansallismuseon puistossa, samoin kuin Olympiastadionin tuntumassa Mäntymäen alueella. Mäntymäkeä kutsuttiin homojen puheenparressa Kyrpävuoreksi tai Venuskukkulaksi. Vielä tätä kauempana oli Laakson sairaalan läheinen puistoalue, joka oli aktiivista kruisailualuetta vielä 1990-luvullakin. Homobaarit ja deittisovellukset ovat sittemmin puskeneet kruisailun homokulttuurissa marginaaliin.

Kiertelyssä oli muitakin vakiintuneita menetelmiä kuin ”uistimen vetäminen”. Jo pelkkä nyökkäys saattoi kertoa vastaantulijalle, millä asialla eleen esittäjä on. Enemmän kärsivällisyyttä vaati puolestaan matkimistaktiikka, jossa oman mielenkiinnon kohdetta seurattiin ja matkittiin tämän tekemisiä. Esimerkiksi jos tämä ihminen istui puistonpenkille, hänen viereensä istuttiin ja jos hän jäi katsomaan jotakin näyteikkunaa, sitä mentiin katsomaan hänen viereensä. Kruisailu monesti päättyi satunnaiseen seksiaktiin, mutta jotkut olivat liikkeellä siinä toivossa, että löytäisivät pidempiaikaisen seksikumppanin tai ihan vain ystävän. Elämänkumppania ei puistojen varjoista uskottu löytyvän, sillä monet olivat tiukasti kaapissa ja elivät heterosuhteissa.

Tove Jansson ei ollut kaapissa

Jos suomalaisia pyytää miettimään merkittäviä lesbonaisia historiamme varrelta, tulee monelle varmasti mieleen taiteilija Tove Jansson. Rakastettujen Muumien luoja eli yhdessä puolisonsa Tuulikki Pietilän kanssa 1950-luvun puolivälistä aina kuolemaansa saakka. Rautio kuitenkin huomauttaa, että Jansson ei itse määritellyt itseään lesboksi.

- Hän ei ikinä nykymääritysten mukaan ollut kaapissa tai tullut ulos kaapista tai ollut homo, bi tai hetero. Hän itse sanoi, että hän rakastui aina ihmiseen, ja välillä se oli nainen ja välillä mies, Rautio sanoo.

Tove Jansson vuonna 1967 (kuva: AOP)

Tove Janssonin tarina on ollut viime aikoina tapetilla, kun hänestä kertova Tove-elokuva on noussut suureksi menestykseksi. Elokuvassakin näytetään, että Janssonilla oli romansseja niin miehen (kansanedustaja Atos Wirtanen) kuin naistenkin (Vivica Bandler ja Tuulikki Pietilä) kanssa.

Gay Walk -kierroksella Janssonin osalta esiteltiin patsas, jolle nuori Tove on toiminut mallina. Suihkulähdepatsaan veisti Toven isä Viktor Jansson, joka käytti tytärtään mallina useammissa teoksissaan. Merenneito-veistos sijaitsee Eteläesplanadilla Bensowin liiketalon sisäpihalla ja se julkistettiin vuonna 1941.

(kuva: Emmi Moilanen)

Myös seksuaalivähemmistöistä kerrottu historia painottuu monesti miehiin. Miesten kruisailukulttuuri ja naisia aktiivisempi osallistuminen yöelämään vaikuttavat siihen, että homo-Helsingistäkin kerrottaessa painotus on enemmän miehissä. Juho Rautio muistuttaa, että Suomessa vielä 1960-luvullakin monet ravintolat kieltäytyivät ottamasta yksin liikkeellä olevia naisia sisään, mikä osaltaan teki yöelämästä miesvoittoista.

Tom of Finland - ei profeetta omalla maallaan

Touko Laaksonen asui viimeiset vuotensa tässä talossa toisessa kerroksessa kulmahuoneistossa. Erkkeriin oli sijoitettu miehen piirustuspöytä. (kuva: Emmi Moilanen)

Touko Laaksonen vietti elämänsä viimeiset vuodet Lönnrotinkadun ja Fredrikinkadun kulmassa sijaitsevassa asunnossaan. Muutama vuosi elämänkumppaninsa Veli Mäkisen kuoleman (1981) jälkeen Laaksonen muutti kyseiseen jugendtaloon. Vielä 1980-luvulla Touko Laaksonen asui suuren osan ajasta Yhdysvalloissa, missä hänen taiteensa oli saavuttanut kulttisuosiota homopiireissä laajemmin kuin koto-Suomessa.

1980-luvun lopulla taiteilija muutti takaisin Suomeen. Keuhkoahtaumatauti vei miehen huonoon kuntoon, ja vuosina 1990 ja 1991 hän joutui viettämään suuren osan ajastaan sairaalassa. Marraskuussa 1991 Touko Laaksonen menehtyi keuhkoahtaumataudin seurauksena.

Tom of Finlandin merkitys suomalaisessa taidekentässä on alettu laajemmin tunnustaa vasta viime vuosien aikana. Laaksosen piirtämät korostetun maskuliiniset ja homoeroottiset hahmot ovat löytäneet 2010-luvulla tiensä niin postimerkkeihin kuin Finlaysonin tekstiileihinkin. Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland -elokuva tuli ensi-iltaan vuonna 2017.

Tom of Finland -postimerkit tulivat myyntiin vuonna 2014. (kuva: AOP)

Siinä missä Tove Jansson ei ollut kaapissa, Touko Laaksonen sen sijaan salasi suuntautumisensa Suomessa jopa sukulaisiltaan. Yhdysvalloissa eläessään Laaksonen löysi vapauden, jota ei syrjäisessä Suomessa kokenut. Laaksosen syntymästä tuli vuonna 2020 kuluneeksi 100 vuotta. Helsinki Gay Walk -kierroksen vetäjä Rautio harmittelee, että tämän kunniaksi ei ollut suuria juhlallisuuksia.

- Sitä on hyvin vähän Suomessa juhlittu. Hän ei ikinä ole Suomessa saavuttanut sitä mainetta, minkä monessa muussa paikassa on. Hän on ollut homomiesten ikoni monta vuosikymmentä ulkomailla, varsinkin Pohjois-Amerikassa. Tämä johtuu varmaan Suomen tilanteesta lainsäädännöllisesti ja hitaasta kehittymisestä homomyönteiseksi maaksi. Tom of Finland ei ollut koskaan profeetta omalla maallaan, Rautio sanoo.

100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Tom of Finland sai oman muistolaatan Helsingin Tehtaankatu 7:n talon seinään. Laaksonen asui osoitteessa vuosina 1969-1984.

Kilpailut

Uusimmat