Mitkä ovat Helsingin merkittävimmät homohistorialliset kohteet? Lähde mukaan kierrokselle

26.12.2020 10:15 - Iiro Myllymäki

Vanha ylioppilastalo - vanhan homovaltaus

(kuva: AOP)

Vanhalla ylioppilastalolla on merkittävä rooli homomiesten yöelämän historiassa. Vuonna 1964 avautui Wanhan kellari -niminen tanssiravintola, jonka homomiehet päättivät ”vallata” itselleen. Siihen asti homomiehet olivat istuskelleet viereisen Uuden ylioppilastalon Hansa-ravintolassa.

- Heti Wanhan kellarin avauduttua yhteisössä tehtiin päätös, että tästä tehdään meidän ravintolamme. Siitä tuli suosittu homomiesten tapaamispaikka, Juho Rautio kertoo.

Täysin homoravintolaksi Wanhan kellaria ei saatu vallattua, vaan siellä kävi myös heteroasiakkaita. Lesboja tuli paikan asiakaskunnaksi 1960-luvun lopulla.

Wanhan kellarin valtausta ei tule sekoittaa niin sanottuun Vanhan valtaukseen vuodelta 1968. Tuossa oli kyse opiskelijaliikkeen mielenilmauksesta, jolla vaadittiin muutoksia yliopiston hallintoon ja opetuksen sisältöön.

Iso Roba - homoyöelämän merkittävä katu

(kuva: Emmi Moilanen)

Iso Roobertinkatu Helsingin Punavuoressa on homohistoriallisesti merkittävä ravintolakatu. Siellä avattiin vuonna 1984 Suomen ensimmäinen homoravintola nimeltään Gay Gambrini. Gay Gambrini tuli myynnissä olleen Gambrini-ravintolan tilalle, ja ihmisoikeusjärjestö Seta oli mukana pyörittämässä ravintolatoimintaa. Jo Gambrinissa oli järjestetty vuodesta 1977 homoiltoja Club Diana -nimellä. Diana-illoissa nähtiin myös Suomen ensimmäiset drag-esitykset vuonna 1979.

Tästä kuljettiin Suomen ensimmäiseen homoravintolaan. (kuva: Emmi Moilanen)

Gay Gambrini avautui Suomeen, jossa homoseksuaalisuus oli jo poissa sairausluokituksesta ja homoseksuaaliset teot rikoslaista. Suhtautuminen homoihin oli kuitenkin epäluuloista 1980-luvun alussa alkaneen aids-epidemian takia. Suomessa ensimmäinen aids-tapaus todettiin kesällä 1983. Erityisesti homomiehillä todettu, huonosti tunnettu tauti herätti pelkoa muun muassa siksi, että sen tartuntatavasta ei ollut varmuutta. Hiv ja aids leimattiin ”homojen taudeiksi” ja yhteiskunnassa alkoi esiintyä entistä enemmän homoihin kohdistuvaa pilkkaa ja vihaa. Vasta vähän myöhemmin alettiin ymmärtää, että tauti tarttuu muutenkin kuin miesten välisessä seksissä, mutta leima oli jo lyöty.

Aids-kriisin nostattama julkinen keskustelu heijastui myös Gay Gambrinin tarinaan.

- Taloyhtiön kanssa käytiin keskustelua, voiko täällä olla homoravintola. Taloyhtiöstä väitettiin, että homot raiskaavat taloyhtiön lapset ja pihan läpi ei voi kävellä, koska aids tarttuu, Juho Rautio kertoo.

Gay Gambrinin ravintolatoimintaa pyörittäneet tahot perustivat vuonna 1992 homoyökerho Don’t Tell Maman (DTM) Annankadulle ja Gay Gambrini suljettiin. Kymmenen vuotta myöhemmin Don’t Tell Mama siirtyi Iso Roobertinkadulle, missä se oli vuoden 2011 loppuun saakka ennen muuttamistaan Mannerheimintielle.

Vanha poli - Setan pyörittämät linnan juhlat

(kuva: Emmi Moilanen)

Lönnrotinkadulla sijaitsevassa upeassa jugend-linnassa on nykyään Glo Hotel Art -niminen hotelli, mutta rakennus valmistui vuonna 1903 Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan käyttöön Vanha poli -nimellä. Vuosina 1979–1983 Seta pyöritti rakennuksen juhlasalissa homoille ja lesboille suunnattua diskoa. Klubi-illat järjestettiin nimellä Studio 302 torstaisin ja sunnuntaisin. Nimi tuli homoseksuaalisuuden diagnoosinumerosta tautiluokituksessa.

Suositulle diskolle tuli stoppi, kun vuokranantaja eli teekkarijärjestö pelästyi aids-epidemiaa. Tämän jälkeen Seta siirtyi avaamaan Gay Gambrinia Iso Roobertinkadulle.

- Diskon loppuminen epidemian alkuaikoina oli iso taloudellinen isku Setalle, joka olisi tarvinnut siinä vaiheessa rahaa epidemian hoitamiseksi. Seta perusti aids-tukikeskuksen omilla rahoillaan ja henkilöstöllään. Aidsin myötä Seta nousi arvostettuun kansalaisjärjestön asemaan, Rautio sanoo.

Seta perustettiin vuonna 1974, ja sen ensimmäisenä tavoitteena oli saada homoseksuaalisuus pois sairausluokituksesta. Tähän tavoitteeseen päästiin vuonna 1981, minkä jälkeen Seta ryhtyi ajamaan kehotuskiellon poistamista. Kehotuskielto oli tullut voimaan vuonna 1971 samalla, kun homoseksuaaliset teot poistettiin rikoslaista. Kehotuskiellolla tarkoitettiin sitä, että julkinen kehottaminen samaa sukupuolta olevien väliseen haureuteen oli lailla kiellettyä. Juho Rautio kutsuu tätä oikeudelliseksi paradoksiksi: laissa erikseen kiellettiin kehottamasta tekoihin, jotka olivat kuitenkin laillisia.

Lainkohta vaikutti jonkin verran siihen, miten mediassa käsiteltiin homoseksuaalisuutta. Setan entinen puheenjohtaja Jorma Hentilä on kertonut Helsingin Sanomille, että kehotuskielto sai tiedotusvälineet harjoittamaan itsesensuuria, ja homoseksuaalisuutta käsitteleviä juttuja jätettiin tähän nojaten julkaisematta. Erityisesti kehotuskielto vaikutti Yleisradion ohjelmatoimintaan. Kehotuskiellon nojalla ei kuitenkaan Hentilän mukaan annettu koskaan tuomioita. Kehotuskielto poistettiin vasta rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä vuonna 1999.

Lue myös: Hämmentääkö HLBTIQ+ ja muu sateenkaarisanasto? Seta kertoo, miksi oikeilla termeillä on väliä

Lue myös: Pixar-animaatiossa ensimmäistä kertaa homoseksuaali päähahmo - Twitter ihastui

Lähteet: QX, Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat