Kuva: Shutterstock

Brittiäiti vaihtoi vessapaperin vaatteista revittyihin pyllyrätteihin: "Moni pitää kuvottavana"

02.02.2021 15:45 - Roy Kokkonen

Brittiäiti kertoo hylänneensä vessapaperin jo yli neljä vuotta sitten. Paperin sijaan hän käyttää vanhoista vaatteista tekemiään rättejä.

Kun koronaviruspandemia lähti leviämään viime keväänä, ympäri maailmaa ihmiset tyhjensivät kauppojen hyllyjä vessapaperista. Kun muut hamstrasivat, brittiläinen neljän lapsen äiti Francesca Jones, 40, nauroi. 

Jones kertoo brittitabloidi The Sunille, että hän oli valmistanut omat "vessapaperinsa" jo neljän vuoden ajan ennen vessapaperipaniikkia.

Jones on ottanut vanhat vaatteensa hyötykäyttöön kertakäyttöisen vessaperin tilalle. Hän on leikellyt niistä takamuksen pyyhkimiseen sopivia rättejä. 

Vaikka Jones myöntää, että jotkut pitävät käytäntöä ällöttävänä, hän ei välitä.

– Se on parempi minulle ja ympäristölle, Jones toteaa.

Pyllyrättien avulla Jones on onnistunut säästämään jopa 400 puntaa, eli noin 450 euroa vuodessa.

Jones säilyttää rättejä pienessä korissa vessanpöntön vieressä. Käytön jälkeen hän asettaa rätin toiseen koriin. Rätit hän pesee 60 asteessa muiden pyyhkeiden kanssa kerran viikossa.

– En peitä käytettyjen rättien koria kannella, sillä silloin virtsan ammoniakki voi alkaa haista, hän paljastaa.

Jones kertoo, että hän kuuluu Facebook-ryhmiin, jossa monet muut ovat kertoneet päätyneensä samankaltaiseen ratkaisuun.

– Moni pitää tätä kuvottavana, mutta mielestäni he ovat väärässä. Uskon, että olen puhtaampi näin, enkä enää palaisi perinteisiin vessapaperirulliin. Ihmiset on aivopesty käyttämään paperia, mutta mielestäni se on hölynpölyä, hän toteaa.

Suomessakin markkinoitiin vaihtoehtoa vessapaperille

Kerroimme viime keväänä, että suomalainen armeijatavaran erikoisliike Varusteleka otti ilon irti vessapaperimaniasta. Kauppa alkoi ilmoittamaan tuotteidensa hinnat eurojen lisäksi vessapaperirullina. Tuolloin yksi vessapaperirulla vastasi 30 senttiä.

Varustelekan nettisivuille lisättiin lisäksi tuotekategoria "vaihtoehtoja vessapaperille", jossa oli myynnissä muun muassa kuksia, lusikoita ja pyyhkeitä.

– Ehdoton suosikkini on neuvostoliittolainen vohvelipyyhe, kauppias Valtteri Lindholm kertoi Voice.fi:lle.

Lindholmin mukaan suoraan pyyhkeeseen ei kuitenkaan kannata pyyhkiä.

– En ihan ymmärrä vessapaperihamstrausta, sillä meillä Suomessahan on p*llupuhelimet eli bidee-suihkut. En missään nimessä pyyhi suoraan pyyhkeeseen, vaan kyseessä on pesun jälkeinen kuivaus. Nyt koronaviruksen myötä siirrymme työpaikalla käyttämään henkilökohtaisia pyllynkuivauspyyhkeitä, Lindholm sanoi.

Lue myös: Suomalaiskauppias otti ilon irti vessapaperimaniasta - erikoinen veto nettikaupassa

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat