Kuva: AOP

Ulkonaliikkumisrajoitukset koskisivat IL:n tietojen mukaan viittä kaupunkia - kovat keinot käyttöön

15.03.2021 16:15 - Roy Kokkonen

IL:n tietojen mukaan valtioneuvoston kansliassa valmistellaan rajoituksia, joilla vapaa-ajan lähikontaktit rajattaisiin vain omaan kotitalouteen tai yhteen sen ulkopuoliseen henkilöön kerrallaan. Liikkuminen kodin ulkopuolella olisi rajoitusalueilla sallittua vain virkistysmielessä tai välttämättömistä syistä.

Valtioneuvoston kansliassa valmistellaan rajoituksia, jotka sallisivat ainoastaan välttämättömien asioiden hoidon ja virkistysulkoilun kodin ulkopuolella, kertoo Iltalehti.

IL:n tietojen mukaan mahdolliset ulkonaliikkumisen rajoitukset tulisivat koskemaan Helsinkiä, Vantaata, Espoota, Kauniaista ja Turkua. Rajoitusten tarkoituksena olisi rajata vapaa-ajan lähikontaktit perhepiiriin tai yhteen oman kotitalouden ulkopuoliseen ihmiseen kerrallaan.

Varsinaisesta ulkonaliikkumiskiellosta ei siis ole kyse, eikä rajoituksia olisi sidottu kellonaikaan.

Valmistellut lakipykälät sallisivat ihmisten liikkumisen ulkona virkistysmielessä samassa kotitaloudessa asuvien kanssa tai yhden ulkopuolisen ihmisen kanssa. Siten myös eri osoitteissa asuvat seurustelukumppanit saisivat tavata toisiaan.

Asiointi sisätiloissa olisi sallittua ainoastaan välttämättömästä syystä. Sellaisia olisivat esimerkiksi ruokakaupassa käyminen tai auton vieminen huoltoon, jos sille on tarvetta. Erikoistavarakauppoja ei suljettaisi, vaan niissä saisi käydä, mikäli siihen olisi välttämätön syy.

Harkinnassa on maskipakko oman kotitalouden ulkopuolisiin kohtaamisiin, mutta yleistä maskipakkoa ei valmistella. 

Liikkuminen kodin ulkopuolella olisi rajoitusalueilla sallittua ainoastaan välttämättömistä syistä tai virkistysmielessä. (kuva: Shutterstock)

Peruskoulun alaluokkalaiset lähiopetuksessa

IL:n mukaan on todennäköistä, että peruskoulun 1-3-luokkalaiset jatkaisivat lähiopetuksessa, vaikka liikkumisrajoitukset olisivatkin voimassa.

Luultavasti lähiopetus koskisi myös 3-6-luokkalaisia. Yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat puolestaan olisivat etäopetuksessa. 

Ryhmäharrastukset todennäköisesti suljettaisiin myös alakouluikäisiltä lapsilta.

Rajoitukset koskivat Helsinkiä, Espoota, Vantaata, Kauniaisia ja Turkua. (kuva: Shutterstock)

Voimassa kolme viikkoa kerrallaan

Maan sisäistä liikkumisen valvontaa ei aiota aloittaa, vaan kunnasta tai maakunnasta toiseen saisi liikkua vapaasti. IL:n mukaan rajoitusalueelta saisi kuitenkin lähteä vain omalle kesämökille, kakkosasunnolle tai etukäteen varattuun majoitukseen. Myös työmatkat olisivat sallittuja.

Yksityisasunnoissa tapahtuvia kohtaamisia ei voida kieltää, mutta käytännössä valmistelussa olevat rajoitukset estäisivät myös vapaa-ajan kyläilyt tuttavien luona, sillä sisätiloissa saisi käydä vain välttämättömästä syystä.

Rajoitukset tulisivat voimaan enintään kolmeksi viikoksi kerrallaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa arvion siitä, millä alueilla rajoitukset olisivat välttämättömiä.

Lue myös: Hanna Pakarinen sairasti koronan vuosi sitten, kertoo oireistaan: "Oksennuksen mukana tuli verta"

Lue myös: HS: THL suosittelee hallitukselle liikkumisrajoituksia - eivät koskisi koko maata

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat