Kuva: AOP

Aku Ankka -lehden nimiväännökset huvittavat - päätoimittaja vinkkaa, mitä lehteen haluavan julkkiksen ei tule tehdä

19.09.2021 08:15 - Iiro Myllymäki

Aki Hyyppä sanoo, että yleensä lehden sivuille päätyvät suomalaisjulkkikset ottavat maininnan suurena kunniana.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Aku Ankka -lehti alkoi ilmestyä Suomessa. Rakastettu lehti porskuttaa edelleen vahvana, ja sen rikkaasta kielestä nauttivat lasten lisäksi monet aikuisetkin.

Lehdessä on jo vuosikausien ajan huvittanut nimiväännökset ulkomaisista ja suomalaisista julkkiksista. Aku Ankassa ovat seikkailleet muun muassa Teräspekoni (Teräsbetoni-yhtye), Plastinen (Elastinen), Antti Rela (Anssi Kela), Anna Q (Anna Puu) ja Pauli Pudding Homervuo (Rauli Badding Somerjoki).

Monet julkkikset ilahtuvat saadessaan tunnustuksen päästä Aku Ankan sivuille. Lehden päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo Radio Nostalgian Viikonlopun haastattelussa, että lehden toimitukseen tulee jonkin verran pyyntöjä suomalaisilta julkisuuden henkilöiltä, jotka toivovat pääsevänsä lehteen nimiväännöksen muodossa.

- Pakko kyllä sanoa näille julkkisparoille, että yleensä se tiputtaa mahdollisuuksia, jos sitä ruvetaan erikseen pyytämään. Nämä tulevat pyytämättä ja yllättäen siinä kohtaa, kun tarinassa sattuu hyvin natsaamaan kohdalle sopivanlainen hahmo, Hyyppä sanoo Markus Parkkisen haastattelussa.

Nimiväännöksiä mietittäessä Aku Ankan toimitus pohtii, kenestä ei vielä ole tehty nimiväännöstä, mutta myös sitä, kuka on ”hyvä tyyppi” ja ansaitsee paikan Aku Ankan sivuilla. Yleensä julkkikset ovat suhtautuneet nimiväännöksiinsä suurena kunnianosoituksena.

- Kyllä meille yleensä kiitokset ja kehut tulevat, että ”hei, tämä oli tosi kiva yllätys”, Hyyppä kertoo.

Nimien keksimisessä pyritään siihen, että nimi on itsessäänkin jo hauska, vaikka lukija ei tajuaisikaan, kehen sillä viitataan.

- Joskus ne ovat niin hankalia, että ihmiset jäävät miettimään niitä. Joskus on tullut epätoivoisia avunpyyntöjä, että joissain perheissä on viikko mietitty, kehen tällä viitataan ja sitten on jouduttu vähän auttamaan.

Voice.fi, Radio Nostalgia, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Jasper Pääkkönen sai oman hahmon Aku Ankkaan - arvaatko nimen?

Lähde: Nuorgam

Kilpailut

Uusimmat