Kuva: Shutterstock

Tällä viikolla ei kannata unohtaa sateenvarjoa - Forecan mukaan paikoin sataa kuin saavista

10.10.2022 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sateita voi tulla rankastikin.

Viime viikolla riehuneesta myrskystä päästiin, mutta sateelta ei vältytä tälläkään viikolla. Myös poutaisia päiviä on luvassa, mutta Forecan ennusteen mukaan erityisesti tiistaina saattaa sateenvarjolle todella olla käyttöä.

Tiistaina sadealue pyyhkäisee maan ylitse, mutta runsaimmat sateet ryöpsähtävät Lounais-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle, missä voidaan puhua jopa kymmenistä milleistä.

- Tiistaina länteen saapuu aamun aikana sadealue ja tuuli heikkenee hetkellisesti. Puuskainen etelätuuli jatkuu kuitenkin päivällä varsinkin idässä ja pohjoisessa. Sateet liikkuvat päivän aikana maan yli itään. Eniten sataa Lounais-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla vyöhykkeellä, missä vettä tulee ennusteen mukaan 10–20 millimetriä, ennustaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Tiistain jälkeen on laajalti luvassa poutaisempaa. Lapissa kuuroja saattaa kuitenkin vielä ilmetä, ja niiden olomuotokin vaihdella.

- Keskiviikon ja torstain sateet voivat olla Lapissa osittain räntää tai lunta öisin ja aamuisin, mutta kertymät jäävät vähäisiksi, Koskela jatkaa.

Sateet palaavat kuitenkin jälleen loppuviikosta, ja perjantaina tai lauantainakaan niiltä tuskin vältytään.

- Perjantaipäivä on monin paikoin sateinen, poutaisinta on kaakossa. Lauantaina päivällä on väliaikaisesti poutaisempaa, mutta seuraava sadealue saapuu illaksi maan länsiosaan. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu ja on puuskaista, Koskela arvioi.

Lue myös: Koirakansa huomio! Koirien sateenvarjo ihastuttaa somessa

Lue myös: Sadepäivän pelastajat - listasimme kuusi ihanaa sadetakkia

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat