Kuva: Jussi Häkkilä

Forecan mukaan sää kylmenee rajusti: "Pakkasta voi olla jopa yli 20 astetta"

15.11.2022 17:45 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Lumisateita saattaa olla näkyvissä ensi viikolla etelässäkin.

Lauhat säät ovat tänä vuonna jatkuneet poikkeuksellisen pitkälle syksyyn. Nyt tilanteeseen on kuitenkin tulossa käänne, sillä sää kylmenee Forecan mukaan reippaasti.

Tuoreen ennusteen mukaan koko maassa siirrytään viikon mittaan pakkasen puolelle, mutta Lapissa on mahdollista jopa 20 pakkasasteen ylitys. Selkenevän taivaan vuoksi pakkanen pääsee kuitenkin kiristymään kaikkialla.

- Rakoilevan pilvipeitteen kohdalla pakkanen pääsee kiristymään nopeasti. Kireintä pakkasen odotetaan olevan pohjoisessa Lapissa, jossa pakkasta voi olla paikallisesti öisin ja aamuisin jopa yli 20 astetta. Maan etelä- ja keskiosassa pakkasta on enimmillään 5–10 asteen luokkaa, vaikka onkin mahdollista, että yksittäisillä havaintoasemilla voidaan käväistä kireämmissäkin pakkaslukemissa, ennustaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Rinteen mukaan alkaneen talven kylmyysennätys todennäköisesti tuleekin rikkoutumaan tämän viikon aikana. Tämän kauden aiempi kylmin lämpötila oli lokakuun lopulla Kittilässä mitattu −14,4 astetta.

- Onkin odotettavissa, että tämän syys–talvikauden toistaiseksi kylmin lämpötilalukema menee tällä viikolla rikki useammankin kerran, Rinne uskoo.

Ilman kylmetessä herääkin kysymys, milloin lunta sataa pohjoisemman Suomen lisäksi eteläänkin. Rinne ei pidä sitä esimerkiksi ensi viikolla lainkaan mahdottomana. Tällä viikolla nautitaan vielä poutasäästä, mutta ensi viikolla korkeapaine väistyy ja sateet ovat näin mahdollisia, joskin vielä hankalasti ennustettavissa.

- Tämän hetken ennusteen mukaan ensi viikolla korkeapaineen väistyttyä on mahdollista, että eteläisenkin Suomen yli mahdollisesti liikkuisi lumisateita, Rinne jatkaa.

Lue myös: MTV: Liukkailla ajokeleillä kahden T:n taktiikka voi pelastaa henkesi - muistathan tämän?

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat