Kuva: SHUTTERSTOCK

Kaamosmasennuksen ensisijainen hoito on kirkasvalo - oikea aika ratkaiseva tekijä hoidon onnistumisessa

06.11.2023 20:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Nyt on oikea aika kaivaa esille kirkasvalolamppu.

Väsyttääkö, onko veto pois eikä mikään huvita? Et ole ainut. Pimeä vuodenaika vaikuttaa ihmisten mielialaan ja olotilaan. Auringonvalon on todettu vaikuttavan serotoniinin eritykseen ja sitä kautta mielialaan. Aurinko laskee Helsingissä näin marraskuun alussa jo neljän maissa, joten vireystason lasku ei ole ihme.

Nyt onkin oiva aika napsauttaa kirkasvalolamppu päälle. Kirkasvalolamppu on tutkimusten mukaan tehokas apua kaamosoireiluun.

20–30 prosenttia väestöstä kärsii syksyn ja talven aikana kaamosoireista. Tämän kaamosmasennusta lievemmän tilan yleisempiin oireisiin kuuluvat väsymys, huono unen laatu, makeannälkä ja lihominen.

1–2 prosenttia väestöstä sairastaa kaamosmasennusta, jonka masennustilat ilmenevät toistuvasti syksyisin ja talvisin. Kaamosmasentuneella on masennustiloille tyypillisiä oireita, kuten surullinen mieliala, mielihyvän menetys, uupuminen ja ahdistuneisuus. Toimintatarmon hiipuminen, fyysisen aktiivisuuden väheneminen, sosiaalisista suhteista vetäytyminen ja seksuaalisen halun heikentyminen ovat myös kaamosmasennuksessa tavallisia oireita.

Kaamosmasennuksen ensisijainen hoito on kirkasvalohoito.

Kirkasvalolampun hyödyt ovat parhaillaan, kun kirkasvaloa käyttää heti aamusta kello 5.30–9.00. Kirkasvalohoito tulee ottaa pian heräämisen jälkeen sillä se on sitä tehokkaampaa mitä aikaisemmin aamulla se otetaan. Kirkasvalohoidossa vietetään 30–60 minuuttia pitäen silmät auki, mutta välttäen katsomasta suoraan valoon.

Kirkasvalolampuissa on eroja, jolloin esimerkiksi suositusetäisyys kasvoisva voi olla tehokkaimpien valojen kohdalla yli metrin. Heikompien valotehojen kohdalla saattaa käyttöetäisyys olla alle puoli metriä. Kirkasvalolampun voi sijoittaa esimerkiksi ruokapöydälle aamiaista syödessä. 

Kaamosmasennuksen hoitoon sopivan kirkasvalon tunnistaa siitä, että se on CE-hyväksytty. Kun kirkasvalossa on CE-merkintä, on sen valoteho oikea, eli vähintään 2 500 luksia tai korkeintaan 10 000 luksia.

Kirkasvalohoidon vaikutukset alkavat tulla esille noin viikon hoitojakson jälkeen. Kirkasvalohoitoa jatketaan päivittäin tai vähintään viitenä päivänä viikossa. Kaamosmasennuksessa oireet kuitenkin tavallisesti uusiutuvat 1–3 viikon kuluessa kirkasvalohoidon päättymisestä. Tämän takia kirkasvalohoitoa on syytä jatkaa joko 1–2 viikon jaksoina tai keskeytyksettä vähintään 5 päivänä viikossa talven yli.

Lue myös: Valo ei piristä kaikkia - professori kertoo, miksi osa väsyy ja ahdistuu kaamoksen sijaan keväällä

Lähde: Terveyskirjasto

Kilpailut

Uusimmat