Good Housekeeping -lehden mukaan Ryan kertoi Cyndi-äidilleen 5-vuotiaana, että hän on ollut joku toinen menneessä elämässään. Pojan yksityiskohtaiset ja elävät tarinat saivat äidin ihmetyksen valtaan, sillä hänen mukaansa tarinat eivät voineet olla pelkästään lapsen vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.
Poika kertoi yksityiskohtaisesta, miten hän vietti aikaa Hollywood-tähtien kanssa, miten hän tanssi Broadwaylla ja miten hän esiintyi elokuvissa. Ryan kertoi, että muistaa asioita ja näkee niistä myös unta.
Ryan pysyi kertomuksessaan ja äiti päätti alkaa tutkia asiaa. Hän kävi läpi elokuva-arkistoja paikallisessa kirjastossa, ja jossain kohtaa törmäsi vuonna 1932 julkaistun Night After Night -elokuvan lehdistökuvaan. Poika oli hihkaissut, että kuva esittää häntä edellisessä elämässään.
Pojan tarinat täsmäävät historian kanssa
Äiti otti seuraavaksi yhteyttä Virginian yliopiston psykiatrian ja käyttäytymistieteiden professoriin Jim Tuckeriin. Tucker on tutkinut vuosien ajan lapsia, jotka kertovat muistavansa edellisiä elämiä. Miehen mukaan Ryan-pojan tapaus on harvinainen suurten yksityiskohtien määrän vuoksi.
Tutkijoiden avustuksella saatiin selville, että kuvassa esiintyneen miehen nimi oli Marty Martyn. Martyn toimi elokuva-alalla ja hänestä tuli vaikutusvaltainen Hollywood-agentti ennen kuolemaansa vuonna 1964. Katso kuva miehestä täältä! (Good Housekeeping)
Tutkimukset eivät jääneet tähän, vaan seuraavaksi otettiin yhteyttä Martynin tyttäreen. Professori Tuckerin mukaan tytär pystyi vahvistamaan isänsä elämästä kaikkiaan 55 yksityiskohtaa, jotka poika oli kertonut aiemmin äidilleen. Poika oli tiennyt tarkalleen muun muassa, miten monta lasta Martynilla oli ja millä kadulla Martyn oli asunut.
Lue myös: Poika sai isältään postikortin kaksi vuotta tämän kuoleman jälkeen: ”Rakastan sinua”
Lähde: Good Housekeeping